Jaro Kinnunen avasi kauden vakuuttavalla voitolla – ”Tilanne oli koko ajan hallussa”

Jaro Kinnunen
Jaro Kinnunen. Kuva: Taneli Niinimäki
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Viime kaudella täpärästi hopealle SM2-luokassa jäänyt Jaro Kinnunen käynnisti rallikauden vakuuttavasti Rovaniemen Arctic Lapland -rallissa.

Mitsubishi-kuljettaja Kinnunen ja kartturi Tuukka Shemeikka pitivät luokkansa kärkisijaa hallussa rallin lähdöstä maaliin. Kyseessä oli helsinkiläisen kolmas Tunturin ykkössija, kun edelliset luokkavoitot lohkesivat etuvetoisella kilpurilla vuosina 2015 ja 2018.

Kilpailun avauspäivän jälkeen Kinnunen johti 10,8 sekunnilla, josta etumatka hieman kasvoi toisen päivän alkajaisiksi.

– Tilanne oli koko ajan hallussa, mutta vauhtia ei ollut kisan aikana varaa höllätä kuin kahdella erikoiskokeella. Niillä säästelin vähän autoa, kun pieniä ongelmia alkoi ilmetä jarruihin liittyen, Kinnunen kertasi.

Viimeisellä pätkällä Jarospeedin autokunnalle tuli ylimääräistä jännitystä, kun tekniset murheet verottivat vauhtia ja kuljettajan keskittymistä.

– Yleensä en juuri hermoile kisatilanteessa, vaikka pätkällä tulisi pulmia. Tällä kertaa ajopuvun sisään hiipi epävarma olo, koska auton sisälle alkoi tulla voimakas palaneen käry.

– Lisäksi jarrut välillä jumittivat ja yhdestä kulmasta alkoi kuulua kolinaa. Pidin toki hyvää vauhtia yllä, mutta täysin varma ei voinut olla, että riittikö etumatka, Kinnunen selvitti viimeisen EK:n maalissa.

Lopulta Kinnusen ja Shemeikan voittomarginaali kasvoi yli minuutin mittaiseksi, kun myös kanssakilpailijoilla oli lopussa ongelmia. Toiseksi SM2-luokassa ajoi Kristian Kiviniemi ja kolmas oli viime kauden mestari Ville Hautamäki.

– Kausi alkoi täydellä pistepotilla. Tunnelmat ovat aika lailla erilaiset 12 kuukauden takaiseen tilanteeseen, jolloin jouduimme lähtemään kotimatkalle keskeytyksen jälkeen nolla pistettä plakkarissa, Jaro vertaili.

SM2-luokan tulokset, Tunturiralli:
1. Jaro Kinnunen      Mitsubishi 1.51.50,9
2. Kristian Kiviniemi Mitsubishi   +1.04,1
3. Ville Hautamäki    Mitsubishi   +2.52,0
4. Janne Eronen       Kia          +7.18,2
5. Juha Pasanen       Mitsubishi   +8.57,1

Lue myös nämä