Nikara palasi rallin SM-sarjaan kolmen vuoden tauon jälkeen ja kellotti Jyväskylän seudun erikoiskokeilla kuudelle erikoiskokeelle pohja-ajan. SM5-luokan voitto myönnettiin aluksi saarijärveläiselle liki minuutin erolla ennen moninkertaista Suomen mestaria Ville Hautamäkeä.
Myös rallin MM-sarjassa ajanut Nikara menetti kuitenkin luokkavoittonsa ja yleiskilpailun kahdeksannen sijan myöhään lauantai-iltana. Tuomaristo hylkäsi Mitsubishi-kuskin, koska tekninen tarkastus ei mennyt Lancer Evo 9 -auton osalta läpi.
Tuomariston mukaan takaovien ja takaluukun sisärakenteita oli kevennetty poraamalla ja leikkaamalla. Sääntökirja ei salli ovien muokkaamista.
– Teknisen tarkistuksen tuloksen perusteella kilpailusuoritus hylätty kilpailunjohtajan päätöksellä, kuului tyly tuomio.
Jarkko Nikara disqualified for having lightened the rear doors of the car #JyväskylänTalviralli @RalliSM pic.twitter.com/tLdHv12iGG
— Antti // It Gets Faster Now! (@AnttiL_WRC) March 4, 2023
Nikara ajoi veljensä Petrin kanssa viime vuonna vain yhden rallin, kun mies juhli yleiskilpailun voittoa kotikisassaan Takomo-rallissa. Miehen vyöltä löytyy yhteensä 19 MM-rallia. Kausien 2012-13 aikana Nikara ajoi kolme MM-rallia Minin WRC-autolla. Parhaan tuloksensa hän saalisti Kataloniasta vuonna 2013, kun Nikara oli kisan viides.
36-vuotiaan Nikaran hylkäyksen myötä SM5-luokan voittoon ajoi Ville Hautamäki. Ford Fiesta S2000 -autoa komentanut Pekka Keski-Korsu oli luokan toinen ennen Mitsubishi-kuskeja Konsta Saarista ja Miikka Vuokilaa.