Jari-Matti Latvala korkkasi vuoden 2022 ralliauton ratissa.
Toyotan tallipäällikkönä nykyään työskentelevä Latvala ei ole jättänyt kokonaan ajohommia. Tuurilainen kilpaili viime vuonna menestyksekkäästi Toyota Celica ST165 -autollaan historic-kisoissa ja hänet nähdään ajopuuhissa myös tänä vuonna.
Latvala osallistuu vajaan kahden viikon kuluttua SM-sarjan avaavaan Arctic Lapland -ralliin uudemmalla Toyota Celica ST185 -kilpurillaan. Carlos Sainz, Juha Kankkunen ja Didier Auriol saavuttivat kyseisellä mallilla maailmanmestaruudet peräkkäisinä vuosina 1992, 1993 ja 1994.
Latvala otti tuntumaa A-ryhmäläiseen vuodenvaihteen jälkeen ja haki ajolinjoja talviolosuhteissa.
– Haaveenani on ollut päästä ajamaan ST185-autolla, jos niillä ajetaankin pian myös historic-ralleissa. Sen vuoksi olen halunnut päästä fiilistelemään sitä autoa, Latvala selvitti Rallit.fille joulukuun lopussa.
Katso alta video Latvalan näytteestä Celican ratissa.
Jos video ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.
Latvala starttaa Juho Hännisen kanssa arktiseen Tunturiralliin, joka ajetaan 14.-15. tammikuuta. Kuskikonkarilla on kokemusta rallista vain vuodelta 2006, jolloin kisa päättyi hankeen.
– Saan ehkä eniten nautintoa talviralleista. Rovaniemellä on lunta sekä viimeisen päälle talviolosuhteet ja lisäksi luvassa on nopeita teitä. Eihän sen hienompaa fiilistä ole kuin lähteä sinne syöttämään, Latvala sanoi.
Katso alta Latvalan haastattelu MM-kauden 2021 päättäneen Monzan MM-rallin jälkeen.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2354,393431″ ap mute]