Jari-Matti Latvalalla peiliin katsomisen paikka – Toyota-kuski kertoi, mistä homma kiikastaa

Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala. Kuva: Toni Heinonen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Jari-Matti Latvalan tilille lisättiin vain yksi MM-piste sunnuntaina päättyneessä Korsikan MM-rallissa.

Latvala ei saanut Toyota Yaris WRC -autoaan huippuvauhtiin viikonlopun aikana, vaikka hänen tallikaverinsa Ott Tänak ja Kris Meeke nakuttivat pohja-aikoja kisassa. Latvala kärsi rallissa kaksi rengasrikkoa, jotka pudottivat hänet lopputuloksissa kymmenenneksi.

– Tämä on ollut vaikea kilpailu. Fiilis meni ensimmäisen rengasrikon jälkeen, ja sen jälkeen oli tosi hankalaa saada ajorytmiä päälle. Yritin kyllä kovasti, mutta nyt ei vain kulkenut, Latvala myönsi Rallit.fille.

– Vauhtia on turha lähteä tekemään väkisin, jos sitä ei ole ollut. Viime vuonna minulla ei ollut vauhtia täällä ja lopulta kiskaisin ulos. Ajattelin, että nyt ainakin tuodaan auto ehjänä maaliin. Onpahan jotain, mistä voi lähteä rakentamaan seuraavaan kisaan, suomalaiskuski lisäsi.

Latvala löysi selkeän syyn sille, miksei hän pysynyt kärkikuskien kyydissä Välimeren saaren asvalttirallissa.

– Peiliin pitää katsoa ja töitä pitää tehdä, jotta saa asiat korjattua. Tämä viikonloppu toi esille sen, että nuotituksessa tuntuu olevan ongelmaa. Vaikka kokemusta on paljon, olen jostain syystä alkanut tehdä liian varovaisia nuotteja. Meidän pitää Miikkan (kartanlukija Anttila) katsoa näitä asioita yhdessä ja miettiä, mitä asioita teen väärin ajamisessa, Latvala totesi.

Latvala on MM-pistetaulukossa vasta yhdeksäntenä. MM-sarjaa johtavaan Thierry Neuvilleen, joka otti voiton Korsikalla, eroa on kertynyt peräti 67 pistettä.

Rallin MM-sarja jatkuu vajaan kuukauden kuluttua soralla Argentiinassa. Heti Argentiinan kisan jälkeen MM-pisteistä mitellään ensimmäistä kertaa Chilessä, missä ajetaan niin ikään sorateillä.

– Soralla ajamisesta en ole huolissani, soralla vauhti on hyvällä tasolla. Ongelma tuntuu olevan asvaltilla kuten täällä ja Montessa.

– Nyt olisi hyvä unohtaa hetkeksi ralliasiat. Siitä lähdetään rakentamaan uutta pohjaa ennen Argentiinan rallia, Latvala sanoi.

Lue myös nämä