Latvala starttasi Keravan ympäristössä ajettavaan ralliin Toyota Celicallaan kartanlukija Janni Hussin kanssa. Latvala ja Hussi ovat yleiskilpailussa ykkösenä, kun takana on neljä erikoiskoetta.
Kilpailussa toisena on Eetu Kortelainen, joka on 27 sekunnin päässä Latvalasta. Jussi Lindberg on puolestaan jäänyt 31,5 sekuntia kärjestä.
Latvala teki kovan hyökkäyksen aamupäivän lenkin päättäneellä Rahikon erikoiskokeella, vaikkei hänellä olisi ollut siihen tarvetta.
– Ensimmäisillä pätkillä oli liukasta. Ykkösellä ja kakkosella tuntui, ettei saa pitoa millään. Tällä nelosella ”Henkka” Toivonen on kuulemma ajanut pohja-ajan Talbotilla, niin täytyy sanoa, että piti vähän yrittää, Latvala raportoi Moottoriurheilu.tv:n YouTube-lähetyksessä.
– Janni sanoi pätkän alussa, että Toivosen pohja-aika on mielessä – katsotaan, pystytäänkö lyömään sitä.
Siitä ei ole vielä tietoa, pystyikö Latvala lopulta lyömään idolinsa Henri Toivosen yli 40 vuoden takaisen suorituksen, mutta ainakin hän iski taululle selkeän pohja-ajan 12,2 sekunnin marginaalilla.
Hakevuori-rallissa ajetaan vielä kolme erikoiskoetta ennen maalia.
– Lähdetään katsomaan, mitä iltapäivän lenkki tuo tullessaan. Toivottavasti ei sataisi, jotta pito olisi vähän tasaisempi, Latvala jutteli.