Jari-Matti Latvala sai liian myöhään tiedon rallin MM-sarjan uutuudesta

Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Historian ensimmäinen Viron MM-ralli olisi Jari-Matti Latvalan mieleen, mutta suomalaiskonkaria ei nähdä syyskuun alussa ajettavassa kisassa.

Latvala suunnitteli ennen tätä kautta, että hän antaa useissa MM-ralleissa näyttöjä Toyotan WRC-vuokrakalustolla. Latvalan näytöt jäivät kuitenkin vähiin koronaviruksen supistamalla kaudella. Tuurilainen starttasi helmikuussa Ruotsin MM-ralliin, jossa hänelle tuli keskeytys.

Latvala elätteli pitkään toiveita, että hän pystyisi jatkamaan MM-kauttaan koronan aiheuttaman kilpailutauon jälkeen.

– Olin miettinyt Suomen ja Walesin ralleja. Mutta sitten peruttiin Jyväskylän ralli ja Wales heti perään. Sen jälkeen totesin, että tämä vuosi on näköjään taputeltu, ja vedin budjetin pois, Latvala kertaa Rallit.fille.

Lue myös: Jari-Matti Latvalan komea kokoelma täydentyi uudella helmellä – Markku Alenin vanha rallitykki päätyi monen mutkan kautta Tuuriin

Kansainvälinen autoliitto FIA ja rallin MM-sarjan promootioyhtiö julkistivat heinäkuun alussa loppukauden kisaohjelman. Viro sai kalenterista paikan MM-sarjan ulkopuolisena kilpailuna.

– Tieto Viron kisasta tuli liian myöhään minulle. Jos olen kerran perääntynyt, en voi lähteä enää uudestaan, Latvala toteaa.

Kalle Rovanperä testasi Toyotan WRC-autoa Keski-Suomessa kesäkuussa. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2286,342336″ ap mute]

 

Viron vauhdikas soraralli olisi varmasti sopinut Latvalalle.

– Se on mielenkiintoinen kilpailu. Olen ajanut Otepään alueella pari kertaa historic-kisassa, mutta en koskaan WRC-autolla. Tiet ovat hyviä, mutta eivät ihan Suomen tasoisia, Latvala arvioi.

Latvala myöntää suoraan, että hän lähtisi mielellään kilpailemaan Viroon, mutta huipputulos olisi todennäköisesti kiven alla yksityiskuljettajalle.

– Tiedostan realistisesti, että siellä tosi vaikeaa pärjätä Ott Tänakille. Hän on ajanut ja treenannut siellä niin paljon, että pitäisi itse päästä ajamaan paljon testiä. Se ei riitä, että ajaisi testiä Suomessa. Pitäisi päästä ajamaan myös Virossa testiä, jotta sinne olisi järkevä lähteä ja siellä pystyisi pärjäämään, Latvala summaa.

Latvalan suunnitelmissa on ajaa kolme historic-rallia loppukauden aikana.

Lue myös: Jari-Matti Latvalan suunnitelmissa kolme rallia Toyota Celicalla

Lue myös nämä