Jari-Matti Latvala povaa valtavaa haastetta – Toyota valmistautunut vastustajien iskuun muutoksilla

Toyotan WRC-talli aloittaa mestaruuksiensa puolustamisen Monte Carlon MM-rallissa, joka ajetaan tulevana viikonloppuna.
Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen ajoivat viime kaudella Toyotalla mestareiksi, minkä lisäksi Jyväskylässä majaansa pitävä tiimi saavutti valmistajien mestaruuden. Toyota oli ylivertainen etenkin kauden ensimmäisellä puolikkaalla, jonka aikana se karkasi Hyundailta.

Hyundai pääsi parempaan vireeseen loppuvuoden aikana, joten odotettavissa on, että Toyotan päävastustaja on isompi uhka tänä vuonna. Myös M-Sport Ford on vahvistunut viime vuodesta, kun brittitiimi pestasi Ott Tänakin ykköstähdekseen.

– Jokainen talli pystyy ajamaan voitosta, joten odotamme, että tästä kaudesta tulee vaikeampi ja haastavampi. Mutta me pidämme tästä haasteesta ja nautimme siitä, että meidän pitää kamppailla voitoista, Toyotan tallipäällikkö Latvala sanoo.

Latvala aloittaa nyt kolmannen kautensa Toyotan tallipomon roolissa. Latvalan aikakaudella Toyota on kahminut kaikki mestaruuspystit.

– Tietenkin tavoitteenamme on jälleen kolmen mestaruuden voittaminen. Tiedämme, että meillä on vahva auto, mutta tiedämme myös sen, että meidän pitää tehdä kovasti töitä. Meillä on vielä osa-alueita, joita meidän pitää parantaa viime vuodesta, Latvala huomauttaa.

Toyota on tehnyt pieniä päivityksiä autoonsa viime kauden jälkeen. Näkyvin muutos on auton kyljissä, joissa ei ole enää isoja ”skuuppeja” ohjaamassa ilmaa etenkin hybridiyksikön jäähdytykseen. Lisäksi Toyota on käyttänyt luokittelujokerin moottoriinsa.

Lue myös: Kalle Rovanperän uudessa kilpurissa merkittäviä muutoksia – tuovat lisää suorituskykyä

– Joka vuosi pitää tarkastella sitä, mitä voisi parantaa. Olemmekin muuttaneet muutamia asioita tälle vuodelle. Meillä on kaikki valmiina: kilpailukykyinen ja luotettava auto sekä kuljettajat, jotka tuntevat auton ja ovat nälkäisiä tekemään tulosta, Latvala kertoo.

Rallikauden avauskisana ajetaan jälleen perinteikäs Monte Carlon MM-ralli, jonka olosuhteet vuoristoteillä ovat useasti aiheuttaneet päänvaivaa kuljettajille. Kisa käynnistyy torstaina, jolloin ajetaan kaksi erikoiskoetta myöhään illalla.

– Monte Carlo on koko kauden vaikein kilpailu. Se on valtava haaste kuljettajillemme, kun he menevät ensimmäisille pätkille pimeässä torstai-iltana. Viikonlopun haluaisi päättää hyvään tulokseen, jolla kausi lähtisi hyvin käyntiin, Latvala tietää.

Lue myös: Toyotan WRC-talli julkaisi kuvia Kalle Rovanperän uudesta kilpurista

Katso alta Monte Carlon MM-rallin ennakko.

Lue myös nämä

  • Uusimmat