Toyota epäonnistui Kreikan MM-rallissa täysin ja tiimipomo Jari-Matti Latvala heitti hanskat tiskiin. Latvala totesi suoraan, ettei Toyotan ole mahdollista enää nousta Hyundain ohi MM-taistelussa.
Sebastien Ogier ihmetteli aiemmin Latvalan lausuntoja AutoHebdon haastattelussa ja totesi, ettei hän ole ”niin negatiivinen kuin Jari-Matti”. Nyt myös Latvala on hieman peruutellut lausunnossaan.
– Kreikan jälkeen olin todella järkyttynyt siitä, mitä meille tapahtui, Latvala sanoi torstaina Chilen MM-rallin alla.
– Ei se tilanne nyt ihan niin paha ole kuin sanoin sen siellä olevan, mutta toki meidän ei tarvitse enää niin paljon miettiä tilannetta MM-pisteiden kautta. Nyt meidän pitää vain keskittyä siihen, että jokainen tekee vain parhaan mahdollisen suorituksen, Latvala summasi.
Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet kokonaisuudessaan täältä!
Toyotalla on ollut viime aikoina vaikeaa. Sekä Suomen että Kreikan MM-ralli päättyi japanilaisvalmistajan kannalta hyvin ikävissä merkeissä.
– Meillä on ollut nyt kaksi hyvin vaikeaa kisaa, mutta täällä yritämme vain maksimoida suorituksemme. Jos onnistumme ottamaan voiton, niin hyvät pisteetkin seuraavat perässä, Latvala järkeili.
Toyota varmisti viime vuonna Chilessä valmistajien mestaruuden, mutta muutoin kisa meni tiimiltä penkin alle.
– Teimme virheen rengasvalintojen kanssa ja hävisimme tämän kisan viime vuonna jo lauantaihin, mutta varmistimme kuitenkin lopulta mestaruuden. Tänä vuonna meidän pitää olla varovaisempia rengasvalintojen suhteen, Latvala ennakoi.
Sami Pajari ajaa Chilessä kauden toisen kilpailunsa Toyotan Rally1-autolla. Latvalan toiveet Pajarin suuntaan ovat selvät.
– Mielestäni tämä on hyvä juttu hänelle, sillä nyt hän saa kerätä kilpailusta vain lisää kokemusta soralla. Emme ole asettaneet hänelle mitään suuria tavoitteita, Latvala paljasti.