Jari-Matti Latvala paljastaa: Toyotan WRC-tiimi harkitsee osallistumista Tunturiralliin

Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-sarjan promoottori ja Kansainvälinen autoliitto FIA ovat kovan paikan edessä. Helmikuun Ruotsin MM-ralli peruttiin jo aiemmin koronapandemian vuoksi ja myös kauden avaava Monte Carlon osakilpailu on vaakalaudalla.

Päätöstä parin viikon kuluttua ajettavan Monte Carlon rallin kohtalosta odotetaan torstaina. Ranskassa pohditaan vieläkin tiukempia rajoituksia esimerkiksi Hautes-Alpesin alueelle, jossa legendaarinen Monte pääosin kilpaillaan.

FIA:n rallipomo Yves Matton on kertonut kansainväliselle medialle, että hän on Monte Carlon rallin suhteen luottavainen. Toyotan tuore tallipomo Jari-Matti Latvala on selvästi varovaisempi kisan toteutumismahdollisuuksien suhteen.

– Henkilökohtainen mielipiteeni on, että ulkonaliikkumiskielto, joka alkaa tällä hetkellä kello 18.00, on kaikista vaikein tekijä. Yleisöä sinne ei saa mennä, mutta miten reagoidaan sulkuporukkaan ja muuhun sellaiseen, Latvala kommentoi Rallit.fille.

– Työtä varten saa toki liikkua, mutta miten sitä katsotaan tässä tilanteessa? Siinä on aika iso määrä ihmisiä. Se on ihan fifty-fifty tällä hetkellä, että ajetaanko kilpailu vai ei.

Jo perutun Ruotsin MM-rallin tilalle FIA ja WRC-promoottori haluaisivat korvaavan kisan Suomesta. Kansallinen kattojärjestö AKK selvittää parhaillaan, pystytäänkö Rovaniemen ympäristössä järjestämään MM-talviralli helmikuun loppupuolella.

Vaikka Monte Carlossa päästäisiin ajamaan tammikuussa, olisi seuraava kisa ohjelmassa vasta huhtikuun lopussa Kroatiassa. Tämän vuoksi WRC-kalenteriin halutaan kipeästi korvaava talviralli. Mahdollisen Suomen MM-talvirallin kohtalosta saatetaan saada lisätietoa vielä loppuviikon aikana.

Mikä on Latvalan näppituntuma? Saadaanko WRC-talviralli pikavauhtia kokoon Suomessa?

– Minä todella toivon, että se kisa ajettaisiin. Haluaisin nähdä, että Suomessa ajettaisiin talviralli MM-tasolla. Me voisimme näyttää, kuinka upeat tiet ja olosuhteet meillä täällä on myös talvella. Varsinkin kun viime vuosina Ruotsissa lunta ei ole oikein ollut, Latvala huomauttaa.

– Aikataulu on kyllä todella tiukka. Varmaan isoin haaste on saada rahoitus kasaan näin nopealla aikataululla. Toivon, että homma onnistuu, mutta on siinä isoja kysymysmerkkejä olemassa.

Rallin SM-sarja käynnistyy perinteikkäällä Tunturirallilla ensi viikolla. Kisajärjestäjä jatkoi WRC-autojen osalta ilmoittautumisaikaa perjantaille saakka siinä toivossa, että helmikuun MM-rallille Suomessa näytetään vihreää valoa. Siinä tapauksessa Arctic Lapland -ralli olisi upea testimahdollisuus WRC-tiimeille. Toki tässä skenaariossa mahdollista MM-rallia ei voi FIA:n sääntöjen vuoksi ajaa täysin samoilla pikataipaleilla kuin Tunturia.

Toyotalla pidetään vielä ovea auki mahdolliselle testirallille Rovaniemellä ensi viikolla.

– Siellä on jatkettu ilmoittautumisaikaa. Voin sanoa sillä tavalla, että mietimme sitä testikisana, jos siellä ajetaan myöhemmin MM-ralli. Sitä kun ei vielä tiedä, niin ei olla ilmoitettu ketään. Se riippuu vielä aika monesta asiasta, Latvala pyörittelee.

– Aikaa on jatkettu kuitenkin perjantai-iltaan saakka. Meidän täytyy katsoa loppuun asti eli niin pitkään kuin on mahdollista.

Katso alapuolelta kauden 2020 päättäneen Monzan MM-rallin parhaat palat.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,358031″ ap mute]

 

Lue myös nämä