Jari-Matti Latvala nosti kätensä pystyyn virheen merkiksi

Jari-Matti Latvalan johtama Toyotan WRC-talli sai huippuonnistumisen viikonloppuna ajetussa Chilen MM-rallissa.
Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala. Kuva: Toyota GAZOO Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyotalla oli alla kaksi isoa pettymystä ennen reissua Etelä-Amerikkaan. Elokuussa Suomen MM-rallissa tiimi koki valtavan takaiskun, kun Kalle Rovanperä ja Elfyn Evans keskeyttivät päätöspäivänä. Syyskuun alkupuolella ajetussa Kreikan MM-rallissa Toyotan tehdastiimin kaikki kuskit kohtasivat vaikeuksia, ja kaiken kukkuraksi Sebastien Ogier kaatoi autonsa Power Stagella.

Latvala julisti heti Akropolis-rallin jälkeen, että Toyota on taipunut sekä kuljettajien että valmistajien MM-sarjoissa Hyundaille. Mutta Chilen huipputulos nosti Toyotan tukevasti mukaan merkkimestaruustaistoon, sillä Hyundain etumatka supistui 17 pisteeseen.

Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet kokonaisuudessaan täältä.

– Voin nostaa käteni pystyyn virheen merkiksi. Olin liian negatiivinen Kreikassa. Sillä hetkellä, kun Ogier oli kaatanut autonsa, en tajunnut sitä, että hän voi päästä erikoiskokeen vielä läpi, mikä hieman helpotti tilannetta, Latvala tunnusti.

– Keskustelimme asioista tiimin sisällä ennen kuin tulimme Chileen ja yritimme saada kaikki uskomaan, että meillä on yhä mahdollisuudet. Ja tällä työllä me näytimme, että meillä tosiaan on mahdollisuudet. Toki eroa on vielä 17 pistettä, mutta kaksi rallia on ajamatta. Tämä antaa tallillemme ison lisäpotkun ja motivaatiota, tallipomo lisäsi.

Toyota kaappasi Chilestä matkaansa maksimipotin eli 55 pistettä. Rovanperä ja Evans johdattivat Toyotan kaksoisvoittoon, minkä lisäksi Rovanperä ja Ogier keräsivät tiimilleen täydet pisteet supersunnuntailta.

Se oli juuri sellainen onnistuminen, mitä Toyota oli kaivannut.

– Takana oli kaksi musertavaa sunnuntaita ja meillä oli melkoiset paineet ennen Chileä. Mutta nyt tämä tulos ja maksimipisteet täällä Chilessä nostivat meidät takaisin taistoon valmistajien mestaruudesta. Se on meille iso helpotus, ja nyt myös Japanin päässä voidaan nähdä, että meillä on yhä mahdollisuudet, Latvala huokaisi.

Rallin MM-kauden seuraava osakilpailu, Keski-Euroopan ralli, ajetaan vajaan kolmen viikon kuluttua.

Lue myös nämä

  • Uusimmat