Jari-Matti Latvala myöntää: Toyota pitää silmällä uutta suomalaislupausta

Toyotan WRC-tallissa on totuttu näkemään nuoria suomalaislupauksia.
Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyota kiinnitti reilut viisi vuotta sitten rallimiehistöönsä Kalle Rovanperän. Sittemmin suomalaistähti on saavuttanut Toyotalla kaksi kuljettajien maailmanmestaruutta Jonne Halttusen kanssa.

Sami Pajari debytoi puolestaan Toyotan Rally1-auton ohjaamossa viime kaudella. Täksi vuodeksi Pajari sai koko kauden pestin MM-sarjan mestaritiimistä.

Eikä välttämättä menee montaakaan vuotta, kun Toyotalla voidaan nähdä jälleen uusi suomalaiskuljettaja. Toyotalla on nimittäin yksi potentiaalinen lupaus kiikarissa.

Kyse on tietenkin Tuukka Kauppisesta, jonka potentiaali on ollut jo vuosia tiedossa rallipiireissä. Tänä vuonna 18-vuotias suomalaistoivo on noussut suuriin otsikoihin loistavien esitystensä myötä.

Tuukka Kauppinen
Tuukka Kauppinen. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT

Kauppinen niin sanotusti räjäytti pankin tammi-helmikuun taitteessa ajetussa Tunturirallissa. Rautio Motorsportin miehistöön kuuluva nuorukainen pyyhki lattiaa muun muassa kokeneella Esapekka Lapilla klassikkokilpailussa. Taakse jäi myös kisaan testimielessä osallistunut Rovanperä.

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala oli itsekin paikalla kisaamassa napapiirillä, missä hän piti silmällä myös Kauppisen suorituksia.

– Hänellä oli tosi vahvaa tekemistä Tunturirallissa. Se oli mahtava suoritus, että hän pystyi ajamaan niin kovaa paineen alla. Esapekka kuitenkin hiillosti häntä, mutta hän ei tehnyt virheitä, Latvala kertoo Rallit.fille.

Tunturin jälkeen Kauppinen on kilpaillut lähes joka viikonloppu. Ruotsin MM-rallissa hänelle tuli pettymys, kun hän joutui kertaalleen keskeyttämään hankivisiitin vuoksi. Lumityöt tulivat hänelle tutuksi myös viime viikonlopun Savonlinnan SM-rallissa.

Mutta se on tullut selväksi, ettei Kauppiselta puutu vauhtia. Savonlinnan SM-rallissakin hän oli taistelussa Lapin kanssa, kunnes loskaiset olosuhteet pääsivät yllättämään.

Tuukka Kauppinen
Tuukka Kauppinen. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK

Se tiedostetaan Toyotallakin, että Kauppisen kohdalla kysymys on raakatimantista, joka kaipaa vielä hiontaa. Toyota ei ole vielä tehnyt kiinnitystä Kauppiseen, mutta tulevaisuudessa asiaan saattaa tulla muutos.

– Sanotaan näin, että seuraamme tilannetta. Totta kai se on mielenkiintoista, että hän ajaa Toyotalla. Mutta seuraamme kehitystä ja sitä, mitä tapahtuu, Latvala painotti.

Kauppinen on SM-sarjan pääluokan pisteissä toisena Teemu Asunmaan perässä talvikauden päätteeksi. Rallin SM-sarjan lisäksi Kauppisen on määrä kilpailla tänä vuonna rallin EM-sarjassa sekä Italian asvalttirallisarjassa Lancian uudella Rally4-autolla. Lisäksi hänen ohjelmassaan ovat Viron ja Suomen MM-rallit kesällä.

Lue myös nämä