Jari-Matti Latvala kurvaili voittoon vanhalla Toyotalla – ”Tuli tunne, että keula ratkeaa”

Toyotan WRC-tallin päällikkö Jari-Matti Latvala kävi verestelemässä ajotaitojaan Kuhmoisissa lauantaina.
Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Latvala paukutti Toyota Celica St185 -autollaan kaikille neljälle erikoiskokeelle pohja-ajan. Kuhmoisissa tuurilaisen kartturina toimi paremmin Sami Pajarin rinnalta tuttu Enni Mälkönen.

Kuhmoisten Sora -ralli oli osa Historic Rally Trophy -sarjaa, mutta lähtöviivalla oli myös uudempia kilpa-autoja. Vaikka Latvalan voitto yleiskilpailussa irtosi lopulta kahden ja puolen minuutin erolla ennen Leevi Lassilaa, oli päivän rupeama melkoinen taival.

– Ykköspätkällä oli viisi kilometriä lähdöstä tuplahyppy, johon tulin vissiin liian kovaa. Osuin vastapakkaan ja iskarin yläpää tuli konepellistä läpi. Jouduin sitten ajamaan 17 kilometriä iskarin yläpää rikkinäisenä. Tolppa tuli konepellistä läpi, joten piti ajaa aika varovaisesti, Latvala selvitti Rallit.fille ensimmäistä takaiskuaan.

– Kakkospätkä oli kuitenkin aika lyhyt, joten ajattelin, että kyllä me sen selviämme läpi. Pätkän alussa konepelti irtosi ja se kyllä häkelsi minut. Onneksi juuri sopivasti konepelti otti ilmanottoluukkuun ja meni yli katon, eikä tuulilasi mennyt rikki. Mietin hetken, että mitä teen, mutta päätin sitten jatkaa.

Latvala sai paikallisten rallifanien avustuksella parsittua autonsa kasaan huollossa ja kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle mies pääsi jo hieman paremmin ajamisen makuun.

– Huollossa oli vähän paikallisia auttamassa, ja saimme sellaisen rautalevyn asennettua iskarin tolpan päälle. Saatiin vaimennin kuntoon, mutta eihän siinä mitään öljyjä tai kaasua ollut enää sisällä. Sain kuitenkin iskarin painettua normaaliin paikkaan, mutta ei siinä mitään vaimennusominaisuuksia enää ollut, Latvala kertoi.

– Pystyin silti lisäämään vauhtia ja ajamaan jo kovempaa. Toki kaikkiin hyppyihin ja patteihin otin vauhtia pois. Nelosella tuli jo tunne, että keula ratkeaa. Pikkaisen oli pakko rauhoittaa lisää.

Latvalan isä Jari Latvala ajoi omalla Celicallaan yleiskilpailussa kolmanneksi. Eroa kisan voittaneeseen jälkikasvuun tuli reilut kolme minuuttia. Jari Latvala oli nopein historic-luokan pisteistä ajaneista kuskeista.

– Oli kyllä aikamoinen seikkailu. Kaiken kukkuraksi isä ajoi vielä kakkospätkän jälkeen hankeen ja meidän huoltomiehemme joutuivat lähtemään häntä nostamaan. He saivat nostettua isä tielle, ja huoltoaika onneksi riitti, niin ei tullut edes aikasakkoa, Latvala naureskeli.

Toiselle sijalle Kuhmoisten Sora -rallin yleiskilpailussa ajoi siis Lassila ennen isä-Latvalaa. Neljännelle tilalle ylsi Honda Civicia käskyttänyt Joni Korhonen ennen VW Golf -kuski Nico Valkosta.

Kuhmoisten sora -ralli, yleiskilpailun tulokset:

 1. Jari-Matti Latvala Toyota Celica  39.43,2
 2. Leevi Lassila      Ford Fiesta    +2.36,6
 3. Jari Latvala       Toyota Celica  +3.09,8
 4. Joni Korhonen      Honda Civic    +3.11,3
 5. Nico Valkonen      VW Golf        +3.38,0
 6. Janne Kanerva      Volvo 242      +3.59,1
 7. Kees Burger        Skoda Fabia    +4.15,9
 8. Roope Suomalainen  Suzuki Swift   +4.23,1
 9. Jesse Kallio       Ford Escort    +4.33,7
10. Pasi Hapulahti     Volvo 242      +4.38,7
11. Timo Markkanen     Volvo 142 S    +4.50,6
12. Joonas Lindroos    Citroen C2     +4.55,3
13. Heikki Westerlund  Opel Manta     +5.01,8
14. Juha Laaksonen     VW Golf        +5.14,0

Lue myös nämä