Pajari pääsi ajamaan jo viime vuonna muutamia MM-ralleja Toyotan Rally1 -autolla. Näytöt riittivät siihen, että Toyota päätti nostaa suomalaisen täksi kaudeksi pääluokan puolelle. Toyotan niin sanotussa kakkostiimissä ajava suomalainen ajaa tällä kaudella täyden kauden rallin MM-sarjassa.
Pajarin alkukausi ei ole vielä erityisemmin ihastuttanut vauhdin puolesta. Kauden avanneessa Monte Carlon MM-rallissa Pajari ajoi viimeisenä päivänä ulos ja helmikuussa ajetussa Ruotsin MM-rallissa alun rengasrikko vei suomalaiselta sen parhaan terän ja mahdollisuudet ajaa ihan huipputuloksista.
Kenian Safari-rallissa hän oli hakemassa vain kokemusta ja selvisi raastavan kilpailun läpi aina maaliin asti.
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvalan mukaan kaikki on toistaiseksi mennyt suunnitelmien mukaan.
– Nyt alkukaudesta me olemme halunneet antaa hänelle mahdollisuuden kerätä vain kokemusta ajamisesta ja erilaisista olosuhteista, Latvala sanoo Rallit.fille.
– Monte oli hänelle vaikea, mutta se on aina vaikea kilpailu. Sieltä tuli melkein täysi kokemus, mutta vähän jäi vajaaksi. Ruotsissa hän kärsi heti alkuun rengasrikon, eikä pystynyt tuloksellisesti ajamaan kilpaa. Keniassa tärkeintä oli päästä vain läpi ja hän pääsi sen läpi, Latvala kertaa.
Nyt rallin MM-sarjassa lähestytään vaihetta, milloin Pajarilta on lupa odottaa myös hyviä tuloksia.
– Nyt rupeaa tulemaan sellaisia kilpailuja, jotka ovat hänelle vähän tutumpia. Esimerkiksi Portugali, missä hänellä on varmasti jo vähän helpompaa yrittää hakea sitä tulosta. Mutta niissä kilpailuissa, mitkä eivät ole hänelle vielä tuttuja, niin olemme keskittyneet vain siihen kokemuksen keräämiseen, Latvala ennakoi.
Latvala korostaa kuitenkin olevansa ihan tyytyväinen Pajarin alkukauteen. Esimerkiksi Keniassa ajettiin varmasti haastavin MM-ralli olosuhteiden puolesta sitten vuoden 2002 ja silti suomalainen selvisi koettelemuksesta ehjänä maaliin.
– Ja se oli juuri sitä, mitä me häneltä pyysimme myös. Ne kauden kaksi ensimmäistä kilpailua olivat Samille vähän vaikeita ja vaikuttivat varmasti itseluottamukseen. Nyt on sitten varmasti helpompi lähteä kilpailuihin, kun hyvät tulokset nostavat aina itseluottamusta, Latvala kehuu Keniassa neljänneksi yltänyttä suojattiaan.
Takamoto Katsuta ei ole enää keräämässä kokemusta MM-sarjasta, vaan häneltä on lupa odottaa jo tuloksia. Mutta siltä osin on jäänyt vielä vajaaksi. Katsuta taisteli Ruotsin MM-rallissa voitosta loppuun asti ja oli lopulta kisan kakkonen, mutta Monte Carlossa ja Keniassa Katsuta keskeytti. Erityisen sydäntä särkevää oli Katsutan ulosajo Keniassa viimeisellä erikoiskokeella.
– Taka on mielestäni tällä kaudella ihan hyvin suoriutunut, mutta harmillisesti pienet virheet ovat nyt rankaisseet häntä aika kovasti, Latvala halusi muistuttaa.