Jari-Matti Latvala hämmästyi kilpailijan tasosta – ”Heille tuli kiire”

Rallin MM-sarjan uusi aikakausi teki muutoksia tiimien välisiin voimasuhteisiin.
Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

MM-sarjassa kilpailtiin ensimmäistä kertaa hybriditeknologiaa hyödyntävillä Rally1-luokituksen autoilla sunnuntaina päättyneessä Monte Carlon MM-rallissa. Valmistajien mestaruutta puolustava Toyota oli totutun vahva, mutta sen päävastustaja oli toinen sitten viime kausien.

Yksityistiimin statuksella toimiva M-Sport Ford osoitti Sebastien Loebin voiton myötä, että brittitalli on palannut takaisin huipulle. Edellisinä vuosina M-Sport ei ollut pystynyt vastaamaan Toyotan ja Hyundain vauhtiin, mutta Montessa tilanne oli jotain aivan muuta.

Toyota pystyi haastamaan M-Sport Fordin Montessa, mutta Hyundailla ei ollut asiaa kärkisijoile. Eteläkorealaisvalmistajan tehdastiimin kuljettajista Thierry Neuville pääsi ainoana maalin, mutta hänkin vasta kuudennella sijalla lähes kahdeksan minuuttia Loebille jääneenä. Loeb voitti kisan ja jätti Toyotan Sebastien Ogierin kakkoseksi kymmenen sekunnin erolla.

– Hyundain taso yllätti, Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala myönsi suoraan Rallit.fille.

– Tiesimme, että heillä on ollut haasteita. He olivat muuttaneet auton suunnittelua todella paljon viime hetkillä. Sen vuoksi heille tuli meitä enemmän kiire testaamisen kanssa, eivätkä he olleet valmiita täällä, Latvala lisäsi.

Hyundai operoi isolla budjetilla rallin MM-sarjassa, joten odotettavissa on, että tiimi nostaa tasoaan.

– He varmasti pyrkivät ottamaan eron kiinni ja ovat vahvoja seuraavissa kisoissa, Latvala sanoi.

Latvala otti ilolla vastaan sen, että M-Sport Ford on mukana kärkikarkeloissa vaisujen vuosien jälkeen.

– Ford on noussut vahvaksi, he ovat nostaneet tosi paljon profiiliaan. Kaikki kunnia heille. Hienoa, että he pystyivät voittamaan. Tämä tekee varmasti hyvää heille ja koko MM-sarjalle, Latvala kehaisi entistä tiimiään.

MM-kauden seuraava osakilpailu ajetaan Ruotsissa helmikuun lopulla.

Katso alta kooste Monte Carlon MM-rallin päätöksestä.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,397630″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat