Kauden avanneesta Monte Carlon MM-rallista Toyota kävi hakemassa maksimipisteet. Ruotsin lumirallin pitäisi sopia Monteakin paremmin Suomessa päämajaansa pitävälle tiimille.
– Talvi on meille tavallaan kotikilpailuelementti. Ja olemme yrittäneet valmistautua kunnolla tähän kilpailuun, tallipäällikkö Latvala sanoi.
Uumajan seudun erikoiskokeilla on todelliset talviolosuhteet. Lumipenkat reunustavat pätkiä, ja teillä on kova jääpohja.
– Olosuhteet näyttävät hyvältä rallia varten. Se vielä riippuu aurauksesta, onko ensimmäisestä lähtöpaikasta etua, Latvala viittasi Elfyn Evansin ensimmäiseen ja Kalle Rovanperän kolmanteen lähtöpaikkaan perjantain erikoiskokeilla.
– Testipätkä oli kapea, sillä olosuhde meni huonommaksi ensimmäisten autojen jälkeen, mutta myöhemmin se tuli paremmaksi. Luulen kuitenkin, että rallissa olosuhde paranee ensimmäisten autojen jälkeen, kun on leveää tietä. En ole satavarma, mutta luulen, että on parempi startata taaempaa, Latvala arveli.
MM-sarjan nykyisen rengastoimittajan Hankookin nastarenkaat saattavat nousta ratkaisevaan asemaan viikonlopun aikana. Kuljettajat raportoivat testien perusteella, että renkaista katoaa herkästi pito, jos tiellä on irtolunta.
Toyotan Kalle Rovanperä puolestaan kertoi, etteivät Hankookin renkaat sovi hänen ajotyylilleen. Latvala ei täysin allekirjoittanut tätä väitettä.
– Jäisessä olosuhteessa rengas toimii hyvin, mutta irtolumella sillä on vaikeampaa ajaa. Siinä mielessä olosuhde on hyvä, koska se pysyy tasaisena. Niille kuljettajille, jotka haluavat ajaa suoraviivaisesti ja pitää autoa suorassa, se on vaikeampaa. Mutta renkaan pitäisi auttaa niitä kuljettajia, joille sopii aggressiivisempi ajotyyli, Latvala sanoi ja tarkoitti etenkin Rovanperää.
Ruotsin MM-ralli käynnistyy torstai-iltana Uumajassa ajettavalla yleisöerikoiskokeella.