Jari Ketomaalta kauden paras ajo Itärallissa – ”Tyytyväinen voi olla”

Jari Ketomaa
Jari Ketomaa. Kuva: Jarno Saari
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Ford Fiesta R5 -kuljettaja Jari Ketomaa ajoi hyvän kilpailun lauantaina Joensuun Itärallissa, joka päätti SM-sarjan talvikauden. Kokenut mikkeliläiskuski oli vaativissa lumiolosuhteissa paremmassa vauhdissa alkukauden kahteen muuhun osakilpailuun verrattuna.

Ketomaa Racing -tiimi perustettiin alkutalvella varsin nopealla aikataululla, ja nyt toimivan rallitiimin tekemä työ kantoi hedelmää.

SM1-luokassa kolmanneksi sijoittunut Ketomaa ja kartanlukija Henri Arpiainen jäivät voittoon ajaneesta Emil Lindholmista 50 sekuntia. Toiseksi ajanut tuttu kilpakumppani Juha Salo ehti edelle 1,4 sekunnilla.

Ford-kuljettaja menetti reilusti aikaa kolmannella erikoiskokeella pienen ajovirheen seurauksena. Risteys valui pitkäksi, jonka jälkeen kolmen kärki oli jo hieman karussa.

Rallin toinen puolisko kulki Ketomaalta hienosti, kun hän kirjasi EK-sijoitukset 2, 2 ja 3. Kiri onnistui ja Ketomaa ohitti sarjajohtaja Teemu Asunmaan.

– Tyytyväinen voin olla kilpailun kulkuun, erityisesti loppupätkiin. Toinen sija oli lähellä, mutta se yksi virhe vei ne saumat. Mukava tunne palkita oma tiimi podiumsijalla.  Sankka lumisade asetti omat haasteensa, mutta me selvisimme liukkaissa olosuhteissa hyvin. En muista, milloin olisin kilpaillut noin lumisilla teillä, Ketomaa sanoi.

– Kiitokset lainakartturi Arpiaiselle hyvästä panoksesta, Henkka on muutenkin ollut tiimille suurena apuna talven aikana, Ketomaa summasi.

Ketomaa Racingin värit esiintyivät jälleen myös etuvetoisten autojen SM3-luokassa, jossa Ajari Piironen kilpailee M-Sportilta hankitulla Ford Fiesta R2:lla.

Nuorukainen aloitti luokassa kahdeksantena, mutta pienet ongelmat ja osumat lumipenkkaan verottivat aikaa ja sijoitusta. Maalissa tuloksena oli 13. sija.

Ralli SM -sarja jää nyt kevättauolle. Sarja jatkuu Riihimäellä 25. toukokuuta.

Lue myös nämä

  • Uusimmat