Jari Huttusen voittotaistelu päättyi ulosajoon – ”Kaikkeni yritin voiton eteen”

Jari Huttunen
Jari Huttunen. Kuva: Tapio Lehtonen / RALLIRINKI
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Suomalaiskuljettaja Jari Huttusen taistelu WRC2-luokan voitosta Ruotsin MM-rallissa päättyi sunnuntaina kilpailun toiseksi viimeisellä erikoiskokeella ulosajoon.

Skoda Fabia R5:llä kilpaillut Huttunen oli keskeyttämishetkellä luokan toisena 15,9 sekuntia kärjestä. Rallin aikana suomalaiskuljettaja kellotti luokassa seitsemän pohja-aikaa ja ylsi kertaalleen myös koko rallin nopeimpaan erikoiskoeaikaan.

– Vauhti oli parhaimmillaan erittäin hyvää, se kai tästä viikonlopusta eniten jäi mieleen. Totta kai ulosajo harmittaa, mutta toisaalta minua olisi harmittanut nousta toiseksi korkeimmalle palkintokorokkeellekin. Niin paljon on voitontahtoa, että kaikkeni yritin voiton eteen, Huttunen sanoo.

Huttusen menoa hidasti perjantaina aamupäivällä erikoiskokeella neljä sattunut rengasrikko, jonka vuoksi hän ajoi tyhjällä eturenkaalla kahdeksan kilomeriä ja jäi erikoiskokeen pohja-ajasta yli puoli minuuttia. Samalla hän putosi WRC2-luokan kokonaistilanteessa toiselta sijalta kuudenneksi.

Iltapäivän lenkillä Huttunen ja kartanlukija Antti Linnaketo aloittivat kirin kohti kärkeä ja erikoiskoeajat paranivat. Päivä viimeinen erikoiskoe oli 8,9 kilometriä pitkä Torsby 1 ja siellä suomalaispari teki historiaa, kun he kellottivat koko kilpailun nopeimman ajan. Kyseessä oli ensimmäinen kerta WRC-autojen aikakaudella, kun R5-luokan autolla ajetaan pohja-aika varsinaisella erikoiskokeella.

– Rengasrikon jälkeen ajo alkoi sujua ja ajat paranivat koko ajan. Koko kisan nopein erikoiskoeaika oli totta kai yllätys. Pätkän maalissa mietin ensin mitä kello mahtoi tykätä reuhaamisesta ja leveistä linjoista. No tykkäsihän se.

Huttunen ja Linnaketo olivat perjantain päätteeksi WRC2-luokan sijalla kolme ja eroa kärkeen oli 28,3 sekuntia. Lauantaina Huttunen kiristi tahtia entisestään ja ajoi kahdeksan erikoiskokeen aikana viisi erikoiskoepohjaa. Päivän päätteeksi hän oli noussut luokan kakkossijalle 12 sekunnin päähän johdossa ajaneesta Ole-Christian Veibystä.

Sunnuntaina taktiikka oli selkeä, voitosta yritettiin ajaa loppuun asti. Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella kova yritys kostautui ulosajona ja keskeytyksenä.

– Itse ulosajossa ei ollut mitään ihmeellistä, linja valui leveäksi enkä saanut enää jarrutettua kunnolla ennen vasemmalle kääntyvää mutkaa. Autolla ei ollut enää mahdollista jatkaa kisaa.

Lue myös nämä