Jari Huttusen vaiherikas ralli päättyi mestaruuteen – ”Olihan melkoinen päivä”

Jari Huttunen
Jari Huttunen. Kuva: RSMP.pl
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Jari Huttunen pääsi sunnuntaina juhlimaan Puolan rallimestaruutta värikkäiden vaiheiden jälkeen.

Huttunen ajoi toiseksi Swidnicki-rallissa ja sinetöi mestaruuden kahdeksan pisteen erolla Grzegorz Grzybiin, joka voitti kauden päätösosakilpailun. Huttunen jäi lopulta 19,8 sekunnin päähän kolmannesta perättäisestä voitostaan Puolassa.

Huttunen putosi sunnuntaiaamuna kisan kärkipaikalta viidenneksi, kun hän kävi Hyundaillaan penkan puolella. Keskeytys olisi tiennyt otteen lipeämistä tittelistä, mutta Huttunen pystyi jatkamaan matkaa.

– Ulosajo oli täysin oma virhe. Muistin paikan hiukan väärin ja menimme leveäksi. Aamulla lähdimme matkaan välikelin renkailla, vaikka alla olisi pitänyt olla sadekelin renkaat, ja se näkyi kyllä muillakin aamulenkin erikoiskokeilla. Renkaiden piikkiin en kuitenkaan ulosajoa laita, Huttunen kertoi tiedotteessaan.

Katso alta Huttusen tilanne. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Päivähuollossa Huttunen sai alleen sopivat renkaat ja kahdella seuraavalla erikoiskokeella hän tykitti pohja-ajat selvällä erolla. Samalla kiuruvetinen kiilasi takaisin kisan kärkeen ennen Swidnicki-rallin päätöspätkää.

Viimeisellä erikoiskokeella oli jälleen dramatiikkaa, kun Huttusen auton vasen eturengas puhkesi kuuden kilometrin ajon jälkeen. Miltei 13 kilometriä pitkän pätkän maalissa eroa pohja-aikaan oli kertynyt puoli minuuttia.

Voitto vaihtui kakkossijaan, mutta mestaruuspisteissä toinenkin sija riitti mestaruuteen.

– Olihan melkoinen päivä. Toisen lenkin erikoiskokeilla vauhti oli kohdallaan, mutta viimeisen pätkän rengasrikko vesitti voiton. Emme mielestäni osuneet mihinkään, mutta loppumatkasta renkaasta ei ollut enää mitään jäljellä, Huttunen kertasi.

– Kakkossijoihin en ole tyytyväinen, mutta totta kai mestaruus nyt lämmittää. Ja tiimin puolesta olen todella iloinen, tämä on heille tärkeä asia, puolalaisen 2Brally-tiimin Hyundailla kilpaillut suomalaiskuski lisäsi.

Huttusen ja kartanlukija Mikko Lukan kilpailukausi jatkuu ensi viikonloppuna Italiassa Sardinian MM-rallissa.

Lue myös nämä