Quantcast

Jari Huttunen starttaa Marcus Grönholmin vinkeillä Sardinian MM-ralliin

Jari Huttunen
Jari Huttunen. Kuva: Honza Fronek
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Jari Huttusen kilpailukausi jatkuu tällä viikolla Sardiniassa ajettavassa Italian MM-rallissa WRC3-luokassa.

Hyundai i20 R5 -autolla kilpaileva Huttunen on kahden ajamansa MM-osakilpailun jälkeen WRC3-luokan pistetilanteessa toisena.

Ruotsin MM-rallissa Huttunen voitti WRC3-luokan ja sijoittui Viron MM-rallissa luokan toiseksi.

Italian MM-rallissa Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka kilpailevat puolalaisen 2BRallyn kalustolla. Ensimmäistä kertaa Sardinian saaren sorateillä kilpailevan Huttusen tavoitteena on ajaa ehjä kisa. Kilpailun olosuhteet ovat uudet ja ennakkoon reitti vaikuttaa haastavalta.

– Nuotituksen perusteella erikoiskokeet ovat kimurantteja. Reitillä on paljon hitaita, ahtaita ja röykkyisiä osuuksia, joten tarkkana pitää olla koko ajan, että auto säilyy ehjänä. Esimerkiksi rengasrikkoon menee helposti niin paljon aikaa, että kärki karkaa väistämättä.

– Managerini Marcus Grönholm neuvoi kiinnittämään nuotituksessa erityistä huomioita ahtaisiin kohtiin ja alamäkijarrutuksiin, Huttunen kertoo.

Italian MM-ralli on Huttusen kauden kolmas soraralli, sillä Viron MM-rallin lisäksi hän kilpaili elokuussa soralla ajetussa Louna-Eesti-rallissa, jossa hän voitti R5-luokan. Viron jälkeen ohjelmassa oli kaksi Puolan mestaruussarjan osakilpailua asvaltilla, joista tuloksena oli voitto, toinen sija sekä Puolan rallimestaruus, jonka hän varmisti viime viikonloppuna Swidnicki-rallissa.

– Soralle on mukava päästä jälleen ajamaan. Ennen tätä kisaa emme ajaneet soratestejä, joten shakedownissa nähdään, miten auto osuu nyt käteen. MM-rallissa taso on niin kova, että taktikointiin alkupään pätkillä ei ole varaa, mutta jos näin rankoissa olosuhteissa pystyy ajamaan koko kisan puhtaasti läpi ehjällä autolla, on lopputuloksissa varmasti korkealla, Huttunen uskoo.

– En hirveästi ole miettinyt WRC3-luokan pistetilannetta, kun me emme tällä kaudella ole osallistuneet kaikkiin osakilpailuihin, eikä siinä sarjassa pärjääminen ole ollut kauden päätavoite, hän lisää.

Lue myös nämä

  • Uusimmat