Jari Huttunen pettyi Suomen MM-rallissa – ”Pitää tutkia, miksi vauhti ei riittänyt”

Jari Huttunen
Jari Huttunen. Kuva: Dufour Fabien/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hyundai-kuljettaja Jari Huttunen ajoi sunnuntaina päättyneessä Jyväskylän MM-rallissa WRC2-luokan kolmanneksi.

Samalla Huttusen palkintokorokepaikkojen putki Jyväskylässä jatkui, kun vuoden 2017 luokkavoitto ja vuosien 2018–2019 toiset sijat saivat seurakseen nyt kolmossijan. Tänä vuonna WRC2-luokan voiton vei Volkswagen-kuljettaja Teemu Suninen ja toiseksi ajoi norjalainen Mads Östberg Citroenilla.

Maalissa toista kisaansa Hyundain uudella Rally2 -autolla ajanut Huttunen ei ollut kilpailuviikonloppuun tyytyväinen. Huttusen kisaan valmistautumista häiritsi testeissä sattunut iso ulosajo.

– Vauhti ei nyt riittänyt parempaan ja pitää tutkia mistä se johtuu. Kisan alussa testaamattomuus näkyi ja auton säädöt olivat vielä hakusessa, mutta saimme ne mielestäni hyväksi lauantaille, mutta silti pätkäajat olivat huonoja, Huttunen sanoi.

Huttusen ja kartanlukija Mikko Lukan kisa alkoi Harjun erikoiskokeen toiseksi nopeimmalla ajalla ja perjantain kuuden ajetun erikoiskokeen jälkeen he olivat WRC2-luokan viidennellä sijalla 35,3 sekuntia luokan kärkeä jäljessä. Perjantaina vauhtia hidasti kolmannella erikoiskokeella hypyn alastulossa pudonnut takaspoileri.

– Minulla ei ole mitään käsitystä, missä spoileri putosi. Auton perä oli hiukan levottomampi ilman sitä ja hypyissä piti varoa, kun auto tuli enemmän keulalleen. Saimme spoilerin onneksi takaisin iltahuollossa.

Lauantaina Huttunen ja Lukka nousivat kahdeksannella erikoiskokeella WRC2-luokan kolmannelle sijalle ja pitivät sijoituksensa sunnuntaina. Kisan aikana he kellottivat luokan kärkiajan yhdellä erikoiskokeella.

– Kolmossija olisi ihan ok tulos, jos aikaero kärkeen olisi muutamia sekunteja, mutta nyt sitä laskettiin minuuteissa, joten ei se tyydytä. Auto on uusi ja sen säätöjä hiotaan koko ajan, joten se ei vielä osu yhtä hyvin käteen kuin vanha eikä samanlaista luottoa ole. Töitä on siis tehtävä.

Jari Huttusen ja Mikko Lukan kilpailukausi jatkuu kahden viikon kuluttua Espanjan MM-rallissa, joka ajetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa kokonaan asvaltilla.

Huttunen säväytti Ruuhimäen Power Stagen jättihyppyrissä. Loikan seurauksena jäähdytintä piti paikkailla ennen viimeistä huoltoa. Huttusen tilanne näkyy alla olevalla videolla.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,389284″ ap mute ]

Lue myös nämä