Tiukka sekuntitaistelu konkari Juha Saloa vastaan ratkesi lopulta niukalla 2,1 sekunnin erolla kiuruvetisen hyväksi. Viiden erikoiskokeen jälkeen Salo piti johtopaikkaa hallussaan, mutta Huttunen nousi voittoon ajamalla kolmelle viimeiselle pätkälle pohjat.
– Nippa nappa riitti. Meni kyllä tiukemmalle, mitä odotin. Toki me alussa testasimme niin paljon kaikkia juttuja, että se ei ihan ollut sellaista kyytiä, mitä olisi pitänyt, Huttunen sanoi Rallit.fille.
– Oli yllättävän kovaa vääntöä.
Päätöserikoiskokeelle lähdettäessä Huttusen etumatka oli vain 1,1 sekuntia. Kisan päättäneellä Hirvilahden 14,9 kilometriä pitkällä pikataipaleella sukka oli niin sanotusti pidettävä syylärissä.
– Ei siinä oikein muuta vaihtoehtoa ollut kuin ajaa vain mahdollisimman kovaa viimeinen pätkä. Käytännössä tasoissa kuitenkin olimme Juhan kanssa, sekunnin ero tai jotain. Ei auttanut kuin koettaa mennä. Oli se Juhakin yrittänyt kaasua siellä painaa, Huttunen summasi.
Huttusen kausi jatkuu ensi viikolla Ruotsin MM-rallissa. Taso WRC2-luokassa on todella kova, eikä Huttusen unelmaa luokkavoitosta ainakaan helpota se, että mies ajaa Skodan vanhemmalla R5-luokituksen autolla. Muilla kärkinimillä on viivalla tänä vuonna markkinoille tullut RS Fabia Rally2 tai vähintäänkin edellinen Rally2-versio.
– Tästä on hyvä jatkaa Ruotsiin. Tiedossa toki on, että siellä saa painaa vielä enemmän kaasua. En oikein lähde arvailemaan, mihin vauhti riittää. Me vedämme kaasu pohjassa ja katsotaan sitten, mikä on lopputulos, Huttunen suunnitteli.
Ruotsin MM-ralli ajetaan 9.-12. helmikuuta.
Katso rallin SM-sarjan pistetilanteet täältä.
Katso alapuolelta Esapekka Lapin haastattelu kisan jälkeen.