Jari Huttunen janoaa jälleen voittoa, vaikka taso on äärimmäisen kova – ”Täysillä on mentävä koko ajan”

Jari Huttunen
Jari Huttunen Sardinian MM-rallissa kesäkuussa. Kuva: Hyundai Motorsport
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Jari Huttusen kilpailukausi jatkuu tällä viikolla Viron MM-rallissa Hyundain WRC2-luokan tehdastiimin riveissä.

Kesäkuussa ajetussa Italian MM-rallissa Hyundai i20 R5 -autolla kilpaileva Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka voittivat WRC2-luokan, joten Virosta he metsästävät jälleen isoa pistepottia.

Huttunen kilpaili Viron MM-rallissa myös vuonna 2020, jolloin hän oli kisassa WRC3-luokan toinen, minuutin luokan kärjelle jääneenä. Tuolloin vauhtia verottivat rengasrikko ja ongelmat auton ohjaustehostimen kanssa.

– Viime vuonna sijoitus oli loppujen lopuksi hyvä, mutta aikaeroa voittajaan oli aivan liikaa. Nyt tavoitteena on olla kärkitaistelussa tiukasti mukana ja käytännössä se tarkoittaa kolmen parhaan joukkoon ajamista, mutta voittoahan minä aina jahtaan, Huttunen sanoo.

Italian MM-rallin jälkeen Huttunen on testannut kertaalleen Hyundain uutta i20 N Rally2 -autoa asvaltilla. Viron MM-ralliin hän valmistautui nykyisellä autolla yhden päivän testillä sunnuntaina paikallisissa olosuhteissa.

– Testeissä auto tuntui hyvältä ja löysimme jälleen pieniä parannuksia tätä kisaa varten, vaikka mitään suuria muutoksia autoon ei olekaan enää tehty. Uskon, että kalusto ja miehistö ovat hyvässä iskussa, kun kisa alkaa.

Kahden ajamansa MM-rallin jälkeen WRC3-luokan hallitseva maailmanmestari on WRC2-luokan pisteissä sijalla kahdeksan. Italian täysosuman vastapainona Rovaniemen MM-rallista tuli keskeytys moottoririkkoon. Viron MM-rallin tietyyppi sopii Kiuruveden kasvatin ajotyylille ja matkaan lähdetään hyvillä mielin.

– Pidän nopeista soraralleista ja Viron teillä olen viihtynyt aina hyvin. Tänä vuonna reitti on osittain sama kuin viimeksi, mutta ilmeisesti pienempiä teitä on nyt enemmän. WRC2-luokan lähtölista on kovatasoinen, joten nyt on mentävä täysillä koko ajan eikä taktikointiin ole varaa, kuten esimerkiksi Italiassa oli.

Viron MM-ralli starttaa torstai-iltanaTarton kaupunkierikoiskokeella.

Jari Huttusen WRC2-luokan kilpailukalenteri 2021:
26.–28.2.2021 Rovaniemen MM-ralli
3.–6.6.2021 Italian MM-ralli
15.–18.7.2021 Viron MM-ralli
13.-15.8.2021 Belgian MM-ralli
9.–12.9.2021 Kreikan MM-ralli
30.9.–3.10.2021 Suomen MM-ralli
14.–17.10.2021 Espanjan MM-ralli

Katso alapuolelta, mitä Viron MM-rallissa on luvassa. 

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,383653″ ap mute ]

Lue myös nämä

  • Uusimmat