Jari Huttunen hakee hattutemppua Puolan asvaltilta – ”Voitosta ajetaan totta kai”

Jari Huttunen
Jari Huttunen. Kuva: RSMP.pl
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Lauantai-iltana käynnistyvässä Puolan rallimestaruussarjan kolmannessa osakilpailussa nähdään jälleen suomalaisväriä, kun Jari Huttunen ja Mikko Lukka lähtevät puolustamaan kahden edellisen osakilpailun voittoa.

Puolalaisen 2BRallyn Hyundai i20 R5-autolla kisaava kaksikko hakee Świdnicki-rallista voittoa sekä lisää arvokasta asvalttikokemusta.

Huttunen lähtee Puolan sarjan kolmanteen kilpailuun hyvistä lähtökohdista, sillä tällä kaudella ajetut asvalttirallit ovat sujuneet hyvin ja auto on osoittautunut nopeaksi. Ennakkoon kisan erikoiskokeista ei ole paljoa tietoa, mutta kahden edellisen kilpailun perusteella hän odottaa jälleen hyvää sekuntikamppailua puolalaisten R5-kuljettajien kanssa.

– Hyvillä mielin lähdemme matkaan, vaikka erillistä testiä ei ennen tätä kisaa ajettukaan. Olemme saaneet auton säädöt hyvin kohdalleen. Asvalttikokemusta on kertynyt tällä kaudella reilusti lisää ja kokemus on tuonut luottoa asvaltilla ajamiseen. Voitosta ajetaan totta kai, ja on mielenkiintoista nähdä, miten nyt lähtee kulkemaan, Huttunen sanoo.

Świdnicki-rallista käynnistyy Huttusen lokakuun kolmen rallin putki, sillä seuraavana viikonloppuna hän kilpailee Sardinian MM-rallissa ja jatkaa sieltä suoraan seuraavaan Puolan mestaruussarjan osakilpailuun. Tiivis kilpailutahti sopii suomalaiskuljettajalle, vaikka kotona Kiuruvedellä ei ennätetä välissä käymään. Puolan rallisarjan kisat saavat mieheltä kiitosta.

– Kaksi edellistä kisaa osoittivat, että kärjen taso täällä on kova ja kilpailut ovat hyvin järjestettyjä. Etenkin edellinen kisa, Slaska-ralli, joka järjestettiin tiimini kotikonnuilla, oli oikein hyvä tapahtuma. Täällä on päässyt ajamaan erityyppisiä asvalttiteitä ja myös tässä kisassa tiet ovat omanlaisiaan, joten tästä varmasti hyötyä tulevaisuutta varten.

Yhteistyö puolalaistiimin kanssa on Huttusen mukaan sujunut hyvin jo viime vuodesta alkaen ja autoa on kehitetty koko ajan.

– Automme on tällä hetkellä hyvässä iskussa ja se istuu minulle hyvin käteen. Pieniä ongelmia meillä on ollut lähinnä turbon pop-off -venttiilin kanssa, mutta luotan siihen, että se enää aiheuta ongelmia.

Lounais-Puolassa sijaitsevan Swidnican kaupungin ympäristössä ajettavassa rallissa ajetaan yhdeksän erikoiskoetta ja erikoiskoekilometrejä kertyy 120.

Lue myös nämä

  • Uusimmat