Rallin MM-sarjan hallitseva junioriluokan mestari Pajari oli kutsunut Hussin kartturikseen Lahteen. Parivaljakon kilpurina oli Ford Escort, jolla he ottivat lopulta hienon kolmossijan historic-rallin EM-sarjaan kuuluneessa kilpailussa. Tilille tuli myös voitto kategoria 3:n kisassa.
Pajari ja Hussi ennättivät testata kalustoaan ja nuottien toimivuutta kertaalleen ennen kilpailua. Rallissa vauhti oli kohdallaan, vaikka matkaan mahtui myös teknisiä murheita.
Pajari oli yleiskilpailussa neljäntenä ennen viimeistä erikoiskoetta, jolla hän puristi Ville Silvastin edelle 0,4 sekunnin turvin. Maaliin Pajari ja Hussi tulivat ralliin sopivalla tyylillä: he työnsivät Escortia viimeiset metrit.
– Pakko olla tyytyväinen, meni tosi tiukille podiuminkin kanssa. Vaikeuksien kautta maaliin, kun vielä ennen maaliakin hävisi virrat, ja jouduttiin työntämään auto maaliin. Onneksi meitä on kaksi raavasta tässä Jannin kanssa, Pajari naureskeli.
– Janni pärjäsi tosi hienosti. Olen todella yllättynyt, miten lyhyessä ajassa Janni pystyi omaksumaan paljon uusia asioita, Pajari jatkoi.
Jälkikäteen voitaneen sanoa, että Hussi koki ensimmäisessä rallissaan lähes koko lajin kirjon.
– Aika tyhjentynyt olo, tosi paljon eri tunteita. Mutta ennen kaikkea olen tosi kiitollinen, että ollaan päästy maaliin. Hyvällä yhteishengellä ylitettiin kaikki esteet, Hussi kertoi huojentuneena kilpailun maalissa.
Pajari jatkaa kauttaan heti ensi viikolla Belgian MM-rallissa vakiokartturinsa Enni Mälkösen kanssa. Hussin ralliura sen sijaan hakee vielä muotoaan.
– Toivottavasti laji tulee pysymään elämässä myös jatkossa. Nyt alkaa kova selvitystyö, että miten pystyn jatkamaan lajin harrastamista ja mitä se vaatii, Hussi sanoi.
Lahti Historic -rallin voiton vei entinen huippukuljettaja ja Toyotan nykyinen tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kartanlukija Juho Hännisen kanssa.