Voittoon ajoi viime vuoden tapaan kotikisassaan Andrea Crugnola. Ykköstila heltisi Citroen-kuskille lopulta ylivoimaiseen tyyliin, sillä maanmies Simone Campedelli jäi 22,3 sekunnin päähän.
– Ihan uskomaton fiilis. Oli vaikea kontrolloida tilannetta, koska minun piti miettiä myös Italian mestaruutta. Saimme sinne isot pisteet. Iso kiito kartturille ja koko tiimille, Crugnola kiitteli.
– Minulla oli ongelmia edellisen pätkän alussa kypäräpuhelimen kanssa. Onneksi muistin pätkän melkein ulkoa, koska se oli tuttu erikoiskoe. Sen jälkeen teimme MacGyver-temppuja kartturini kanssa ja saimme homman toimimaan. Olemme todella onnellisia tästä tuloksesta, uransa kolmannen palkintosijan EM-sarjassa ajanut Campedelli puolestaan herkutteli.
Kolmanneksi kisassa ylsi espanjalainen Efren Llarena. Skodaa käskyttävä vuoden 2022 EM-voittaja oli viimeksi palkintopallilla EM-sarjassa Kanariansaarilla viime vuoden toukokuussa.
– Onhan tämä iso helpotus. Nämä ovat olleet pitkiä päiviä. En osaa sanoa oikein mitään. Iso kiitos ihmisille, jotka ovat tukeneet minua. Aina ei ole helppoa, mutta täältä on noustu, Llarena summasi.
Romanialainen Simone Tempestini ja Ranskan Mathieu Franceschi jakoivat seuraavan sijoituksen. EM-sarjaa edelleen johtava Hyundain kalustolla kilpaileva Hayden Paddon oli rallin kuudes 38,2 sekuntia kärkeä perässä. Paddon antaa tasoitusta autonsa suhteen, mutta paikkaa niin sanotusti paljon hanskalla.
– Tämä oli upea viikonloppu meille. Vauhtimme oli hienolla tasolla uudella autolla. On tärkeää tietää, että voimme jatkossa taistella ihan kärkitiloista. Olemme maalissa ja kaikki osat ovat tallissa, joten pitää olla tyytyväinen, uudella Skoda RS Fabia Rally2 -autolla kisannut Tempestini sanoi.
– Vähän turhauttava viikonloppu. Annoimme kuitenkin ihan kaikkemme. Kaikki ovat tehneet tiimissä kovasti töitä, en voi kiittää heitä tarpeeksi. Olen varma, että tulemme takaisin vahvempina, Paddon sen sijaan totesi.
Paddon jatkaa siis EM-sarjan kärkitiallle. Franceschi on kuitenkin vain seitsemän pisteen päässä, kun kolme osakilpailua on vielä ajamatta. Tempestini nousi kolmanneksi ohi sunnuntaiaamuna ulosajoon keskeyttäneen Mads Östbergin.
Rallin EM-sarja jatkuu Tshekin Barum-rallilla elokuun puolivälissä. Sen jälkeen ajetaan vielä Walesissa ja Puolassa.
Rooman EM-rallin tilanne EK10/13 jälkeen:
Sijoitus | Kuljettaja | Talli | Aika |
1. | Andrea Crugnola | Citroen | 1.53.10,9 |
2. | Simone Campedelli | Skoda | +22,3 |
3. | Efren Llarena | Skoda | +27,9 |
4. | Simone Tempestini | Skoda | +32,1 |
4. | Mathieu Franceschi | Skoda | +32,1 |
6. | Hayden Paddon | Hyundai | +38,2 |
7. | Bostjan Avbelj | Skoda | +1.00,0 |
8. | Roberto Dapra | Skoda | +1.08,2 |
9. | Giandomenico Basso | Toyota | +1.14,9 |
10. | Andrea Mabellini | Skoda | +1.20,2 |
11. | Simon Wagner | Skoda | +1.28,7 |
12. | Miko Marczyk | Skoda | +1.55,3 |