WRC-tallin keikkakuski latasi kovan tavoitteen Suomen MM-ralliin

Craig Breen
Craig Breen. Kuva: Austral/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hyundain WRC-talli ei ole perinteisesti menestynyt Suomen nopeilla sorateillä. Tämän viikon kilpailussa tilanne voi olla kuitenkin tyystin toinen, sillä korealaisvalmistaja on viimeisen vuoden aikana ottanut isoja harppauksia nopeissa kilpailuissa. 

Ott Tänak juhli helmikuussa voittoa Rovaniemen MM-rallissa. Viime ja tänä kesänä Viron nopeilla sorateillä Hyundai sai kaksi autoa palkintopallille. Irlantilaiskuski Craig Breen on osoittanut vauhtinsa Suomessa aiemminkin, sillä mies tykitti Citroenilla kaudella 2016 kolmanneksi.

Uransa avausvoittoa edelleen jahtaava Breen on luottavainen, että Hyundai i20 WRC:llä voidaan ajaa voitosta Keski-Suomessa.

– Me olemme Paulin (kartanlukija Nagle) kanssa pärjänneet aina hyvin tällaisissa kisoissa. Uskon, että luvassa voi olla vahva kisa meille viime aikaisen vireemme huomioiden, Breen sanoo viitaten sekä Viron että Belgian rallin kakkostiloihinsa.

– Haen yhä ensimmäistä voittoani. Tuntuu, että se on vältellyt minua. Olemme kuitenkin koko ajan lähempänä kärkeä, ja Suomi on ehdottomasti yksi kauden parhaista mahdollisuuksista ottaa se voitto. Sen eteen teemme kaikkemme, Breen jatkaa.

Keski-Suomen sorateillä ei ole varaa epäröidä. Avauserikoiskokeesta lähtien kaasu on laitettava pohjaan ja pidettävä se siellä maaliin saakka.

– Tiet muuttuvat vuosittain, ja nyt kun edellisestä Suomen rallista on jo kaksi vuotta, luvassa voi olla paljon uutta. Säätöjen pitää olla kunnossa, koska itseluottamuksen on oltava ihan tapissa näillä nopeilla teillä. Auton perän pitää olla vakaa, että voi kunnolla viskata auton nopeisiin mutkiin ja hyppyihin.

Lue myös: Legendaarinen ”Jyskälä” tekee vihdoin paluun – tämä kaikki sinun pitää tietää Suomen MM-rallista

Hyundain osalta edellinen Kreikan MM-ralli oli iso pettymys ja suurella todennäköisyydellä molemmat mestaruustaistelut lipsahtivat jo Toyotan leiriin. Historia ei puhu Suomen MM-rallissa Hyundain puolesta, mutta tallipomo Andrea Adamolla on silti uskoa.

– Tavoite on, että meidän kaikki automme ovat tasaisia. Tässä kisassa on paljon samaa Viron rallin kanssa, ja koska saimme sieltä vahvan tuloksen, meillä on mahdollisuudet siihen myös täällä. Se vaatii kuitenkin hyvää tiimityötä ja ettei tyhmä virheitä tule, Adamo miettii.

– Vaikka Thierry (Neuville) ja Craig olivat podiumilla Virossa, jäi meillä vähän hampaankoloon Ottin kanssa. Nyt on paikka pistää tilanne kuntoon. Mestaruustaisto ei ole vielä ratkennut, mutta me tarvitsemme jäljellä olevista kisoista maksimipisteet.

Katso alapuolelta, mitä Suomen MM-rallissa on luvassa. 

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,388662″ ap mute]

Lue myös nämä