Hyundain WRC-tallin hybridikilpuriin luvassa isoja muutoksia kevääksi – ”Ei automme ihan susi voi olla”

Hyundain WRC-tallin kausi 2022 alkoi mollivoittoisesti tammikuussa Monte Carlossa.
Ott Tänak
Ott Tänakin taival Monte Carlossa päättyi keskeytykseen. Kuva: Dufour Fabien/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Vain Thierry Neuville sai autonsa maaliviivalle saakka linkuttaen ruutulipulle kuudentena. Myös belgialaisella oli kuitenkin matkan varrella muun muassa iskuvaimentimien kanssa haasteita.  Vaikka Hyundai siirsi oman testialueensa Suomeen ja ajoi siellä ensimmäiset lumitestinsä kuun alussa, on työtä silti vielä rutkasti luvassa.

Tallipäällikön virkaa toistaiseksi hoitava Julien Moncet varoittelee, että kehitysaskeleita ei voida odottaa tapahtuvan muutamassa viikossa. Ranskalaispäällikön mukaan toukokuun Portugalin MM-rallissa saadaan ensimmäinen todellinen kuva siitä, missä i20 N Rally1 auto menee suhteessa muihin.

– Prosessi luotettavuuden ja suorituskyvyn lisäämiseksi ottaa aikaa. Varmasti näemme kehitystä jo Ruotsissa, mutta matka on pitkä sinne, missä me haluaisimme olla, Moncet sanoo Dirtfishin sivuilla.

– Ruotsin ja Kroatian rallien välissä on paljon aikaa, ja se tulee auttamaan meitä. Joitain asioita meidän on kuitenkin muutettava luokittelujen avulla.

Prosessi auton kehittämiseksi on kaksijakoinen.

– On osia, joita voimme vaihtaa, koska niitä ei tarvitse luokitella. Niiden avulla saamme kehitystä aikaiseksi jo Ruotsissa ja Kroatiassa. Uusien osien luokittelun suhteen meidän on odotettava hetken aikaa. Uskon, että kokonaiskuva selkiää Portugalissa, Moncet summaa.

Korealaistiimin on kuitenkin mietittävä tarkasti, mitä osa-alueita se haluaa autossaan parantaa. Luokittelujokereita on nimittäin käytössä rajallinen määrä.

– Koska jokereiden määrä on rajoitettua, emme voi muuttaa kaikkea. Me keräämme nyt ideoita ja ajatuksia, jotta voimme miettiä, mikä nostaa parhaiten luotettavuutta ja suorituskykyä. Koriin on viisi, moottoriin kolme ja myös sähköpuolelle muutama jokeri, joten on siinä kuitenkin valinnan varaa, Moncet selittää.

– Automme ei ole susi. Olemme jo nähneet siltä kilpailukykyisiä aikoja, joten se ei voi olla ihan susi. Olemme kuitenkin aloittaneet varsin myöhään muihin verrattuna ja se aika meidän on nyt kirittävä kiinni.

Katso alapuolelta, kuinka Oliver Solberg testasi Hyundain hybridiralliautoa Suomessa.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2286,398231″ ap mute]

Lue myös nämä