Toyotan on napsinut voitot kaikista kuudesta ajetusta osakilpailusta. Hyundai on jo useamman vuoden ajan kamppaillut autonsa luotettavuuden kanssa. Tänä keväänä tiimi toi isoja päivityksiä autoonsa huhtikuussa ajetussa Kanariansaarten rallissa.
Homma ei kuitenkaan olisi voinut enemmän vihkoon, sillä Hyundai-kuskit olivat kaukana kärkivauhdista. Toyota nappasikin rallista peräti neloisvoiton. Hyundain onneksi asvalttia on tarjolla MM-sarjassa selvästi vähemmän. Tänä vuonna pikipinnalla kaasutellaan enää Keski-Euroopassa lokakuussa sekä Japanissa marraskuun alussa.
– On meillä jonkinlainen ymmärrys asiasta, mutta luultavasti meidän on palattava takaisin asvaltille, että voimme sanoa, mikä oikeasti on (vialla). Mehän lähdimme kisaan olettaen, että olemme todella suorituskykyisiä, mutta näin ei ollut, tallipäällikkö Cyril Abiteboul kertoo.
– Olisin varovainen tekemään mitään lausuntoja, koska meillä ei ole mitään todisteita, joiden avulla voimme asiaa arvioida.
Alkukaudesta Toyotan Kalle Rovanperä valitteli useaan otteeseen, että ei saa autoaan mieleiseksi uusien Hankookin renkaiden kanssa. Rovanperä on sittemmin kertonut, että tilanne on varmasti sama koko kauden ajan. Nyt myös Hyundain leiristä on kuultu vastaavia lausuntoja.
– Meidän ymmärryksemme renkaista ei ole vielä siellä, missä pitäisi. Sen lisäksi meillä on tasauspyörästön lukkoihin liittyviä haasteita. Uskon, että nämä renkaat korostavat sitä ongelmaa.
– Uudet renkaat ovat hyvin erilaiset (edelliseen rengasvalmistajaan verrattuna). Kyse on ollut siitä, että olemme hankkineet tietoa, miten niitä tulee käyttää.
Kevään päivityksiä varten Hyundain käytti luokittelujokereita. Äkkiseltään vaikuttaa siltä, etteivät päivitykset menneet täysin nappiin. Tiimillä on vielä mahdollisuus käyttää yksi luokittelujokeri tällä kaudella, mutta se vaatii tiukkaa harkintaa.
– Kyse on siitä, mitkä asiat ovat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, mitä haluaisimme auton kanssa tehdä. Meillä on vielä viimeinen luokittelujokeri käyttämättä, mutta meidän pitää olla supervarovaisia, mihin sen käytämme, Abiteboul korostaa.
– Luotettavuus on yksi tekijä. Päätöksiä on tehtävä seuraavien viikkojen aikana.
Rallin MM-sarja jatkuu kesäkuun viimeisenä viikonloppuna perinteikkäällä Akropolis-rallilla Kreikassa.