Hyundai-tähti Thierry Neuville testasi jo keskiviikkona Hyundain Rally2-autoa, jotta hän saisi yhden ”ilmaisen” testipäivän Hankookin renkailla liukkailla asvalttiteillä. Torstaina Neuvillen oli tarkoitus vetää täysi testipäivä Hyundain täysiverisellä Rally1-tykillä.
Lue myös: Mitä ihmettä? WRC-tähti Thierry Neuville hyppäsi Rally2-autoon
Belgialaisen testipäivä loppui kuitenkin lyhyeen. Syynä oli sakea lumipyry.
– Joku voisi ajatella, että tämä on hyvä juttu, koska tällaisia olosuhteita toivomme ralliin. Mutta menneisyys on todistanut, ettei meillä ole ollut tällaisia olosuhteita pitkään aikaan. Joten nämä eivät ole optimaaliset olosuhteet, Neuville kertoi Instagram-tarinassaan.
Neuville ajoi testiä vain tunnin verran ennen kuin vuoden 2024 maailmanmestarin ajot pistettiin paussille. Tietä yritettiin aurata puhtaaksi, mutta tilanne ei parantunut, sillä uutta lunta satoi jatkuvasti tielle.
Hyundain toiveissa oli päästä testaamaan vähemmän lumisissa olosuhteissa autonsa päivityksiä. Niinpä tiimi otti puhelun Kansainväliselle autoliitolle FIA:lle, jotta Neuvillen virallista testipäivää voidaan lykätä myöhemmäksi.
– Lumisade jatkuu, joten päätimme perua testipäivän. Saimme myös FIA:lta luvan siirtää testipäivän viikon loppuun, Neuville sanoi.
Katso alta videot Neuvillen testistä.
Siinä missä Neuvillen ajot jäivät vähiin, viime vuoden maailmanmestari Sebastien Ogier urakoi kilpakumppaninsakin edestä Toyotan ratin takana. Toyotan testipaikalla tuprutti vähintäänkin yhtä paljon lumihiutaleita taivaalta, mutta se ei estänyt ranskalaistähteä.
Liukkaat olosuhteet näkyivät luonnollisesti Ogierin vauhdissa, mutta hän pystyi tarjoamaan ainakin leveitä ajolinjoja testipätkälle saapuneille rallifaneille.
Katso alta videot Ogierin testistä.
Ogier on voittanut Monte Carlon rallin peräti kymmenen kertaa – ja yhdeksästi, kun se on ollut MM-osakilpailuna. Parin viikon kuluttua hän lähtee jahtaamaan jälleen yhtä ykkössijaa kotikilpailustaan.
Monte Carlon MM-ralli ajetaan 22.-25. tammikuuta.















