Arkkivihollinen Toyota on saanut unelmastartin rallikaudelle, kun japanilaisvalmistaja on napannut maksimipisteet sekä Monte Carlosta että Ruotsista. Toki ajamatta on peräti 12 osakilpailua, mutta Hyundai on jäänyt heti 48 pisteen takamatkalle.
Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet täältä!
– Eihän tämä ole missään nimessä ollut hyvä startti kaudelle, kun pahin kilpailijamme on ottanut kaksi kaksoisvoittoa. Varsinkin uudella pistejärjestelmällä tällä on ollut iso vaikutus, Hyundain tallipomo Cyril Abiteboul sanoo.
– Positiivista on, että kilpailu on ollut erittäin tiukkaa. Se on kuitenkin aina eri asia, oletko siinä vaiheessa takana vai edessä ja juuri nyt olemme perässä.
Abiteboul ei kuitenkaan usko, että Toyotan voittokulku jatkuu ikuisesti. Kun kamppailu on äärimmäisen tasaista, on jokaiseen yksityiskohtaan paneuduttava huolellisesti.
– On selvä juttu, että tänä vuonna on kyse yksityiskohdista. On varmaa, että tänä vuonna on entistäkin tiukempaa autojen ja kuskien välillä. Kyse on siitä, miten pystyt oman kisaviikonloppusi suorittamaan.
– Sen suhteen me emme ole onnistuneet. Adrien (Fourmaux) teki virheitä, Ottilla (Tänak) oli omat ongelmansa lauantaina, joka johtui jonkinlaisesta moottoriviasta. Me tiedämme, mitä pitää tehdä, Abiteboul jatkaa viitaten reilu viikko sitten ajettuun Ruotsin ralliin.
Ranskalaispomo korostaa, että seuraavasta Kenian Safari-rallista alkaen tiimin on pystyttävä suoriutumaan tasaisesti, mutta suorituskykyä hukkaamatta.
– Me emme ole valtavasti perässä suorituskyvyn ja kilpailun suhteen. Siitä ei ole kyse. Meidän pitää vain selvittää, miten pystymme ajamaan ehjiä viikonloppuja, Abiteboul korostaa.
– Menneisyyttä emme voi muuttaa. Nyt pitää odottaa perinteisempiä ralleja. On selvä juttu, että nämä kauden alun kisat eivät sellaisia ole. Katsotaan, missä menemme, kun pääsemme tavallisiin sorakisoihin.