Neuville on edustanut korealaismerkkiä jo kaudesta 2014 lähtien. Voi olla, että ensi vuosi on kuitenkin miehen viimeinen Hyundain leivissä.
Korealaisvalmistaja saattaa jättää rallin MM-sarjan ensi vuoden jälkeen ainakin tehdastallin ominaisuudessa. Huhujen mukaan vuodesta 2026 eteenpäin Hyundain toimintoja lajin korkeimmalla tasolla pyörittää yksityistiimi.
Belgialaiskuski Neuville on erittäin lähellä uransa ensimmäistä MM-titteliä, sillä johtoasema on muhkeat 34 pistettä ennen tiimikaveri Ott Tänakia, kun ajamatta on enää kolme osakilpailua. Neuville myöntää, että pitkä ura alkaa tuntua.
– Epäilemättä minulla oli ajatuksia, että ajaisinko myös minä puolikkaan kauden, jotta voisin rentoutua vähän enemmän ja lopettaa taistelemisen promoottorin ja FIA:n kanssa. Mutta mitä tekisin kaikella ajalla? Neuville pohdiskeli Kreikan MM-rallin aikaan.
Mitä Neuville sitten tarkoittaa rallin MM-sarjan promootioyhtiön ja Kansainvälisen autoliiton FIA:n kanssa taistelemisella? Belgialaisen mukaan lajin alakulo on selvä juttu. Itse asiassa niin selvä, ettei Neuvillen jälleen kerran edes tarvinnut miettiä muita vaihtoehtoja kuin jatkaa tutussa ja turvallisessa Hyundain ympäristössä.
– Se (jatkosopimus) vain kuvastaa MM-sarjan nykyistä tilaa. Mihin voisin edes mennä? Ei ole ketään valmistajaa, kenen kanssa voisi neuvotella, joten tallia ei voi vaihtaa, Neuville tylytti.
– On todella vähän vaihtoehtoja, että voisi tehdä pidemmän kuin vuoden sopimuksen. Olemme kaikki kuulleet huhuja, että Hyundaista voisi tulla yksityistiimi MM-sarjassa.
Neuville pelkää, että rallin MM-sarja on pohjasakkaa FIA:n rankingissa. Edelle menevät niin formula ykköset kuin kestävyyssarja WEC sekä monet muut.
– Milloin olemme edes nähneet FIA:n puheenjohtajan (Mohammed bin Sulayem) viimeksi paikalla rallissa? Jos en ole väärässä, niin se oli viime vuonna täällä Kreikassa. Se kertoo, miten paljon he välittävät meistä, Neuville tilitti.