Monien asiantuntijoiden mukaan Hyundai Motorsport ilmoittaa tulevaan kesään mennessä, että hommat rallin MM-sarjassa ovat ohi. Korealaisvalmistaja kertoi aiemmin, että se panostaa tulevaisuudessa WEC-ratasarjaan. Tämä on nähty ensimmäisenä vahvana signaalina siitä, että WRC-karkelot on nyt nähty.
Toki esimerkiksi Toyotalla on ohjelmat sekä WEC-sarjassa että rallin MM-sarjassa, mutta Hyundain menestys on ollut vuoden alussa rallin puolella vaisua. Kolmessa osakilpailussa neljästä arkkivihollinen Toyota on napsinut täydet pisteet. Myös viime kauden jo varmalta näyttänyt valmistajien mestaruuden lipeäminen päätösrallissa varmasti korpeaa yhä Hyundain riveissä.
Hyundain tekninen johtaja Francois-Xavier Demaison on avannut sanaista arkkuaan koskien vuoden 2027 sääntöjä. Kansainvälinen autoliitto FIA kertoi viime vuoden lopussa, että kaudesta 2027 lähtien ykkösluokan autojen hintalappu halutaan alentaa 345 000 euroon. WRC27-nimellä kulkevat autot korvaavat nykyiset Rally1-kilpurit, joiden historia tulee siis päättymään ensi vuoden jälkeen.
WRC27-autojen tekniikka on määrä nuijia lopulliseen muotoonsa elokuuhun mennessä. Tiettävästi pääideana on, että nykyisellä biopolttoaineella jatketaan ja ainakin kaudella 2027 käytössä olisi perinteiset polttomoottorit. Ainakin loppuvuodesta FIA korosti , että valmistajien on mahdollista rakentaa kilpa-autonsa rallin MM-sarjaan erilaisten automallien ympärille, kunhan se vain mahtuu nykyisen turvakehikon ympärille. ’
Jatkossa myös voimanlähde on vapaa. Valmistaja voi halutessaan ottaa ralliautoonsa joko polttomoottorin, hybridimoottorin tai täysin sähköisen version. Ilmeisesti suuntaus on kuitenkin se, ettei täysin vapaata voimanlähdettä sallita heti alkuun.
– Haluaisimme rakentaa auton, mutta emme ole täysin tyytyväisiä vuoden 2027 sääntöihin. Meidän on vaikea tehdä päätöstä nykyisten sääntöjen puitteissa. Perinteinen polttomoottori ei ole sitä, mitä Hyundai haluaa promota rallin kautta, F-X Demaison sanoo Dirtfishin sivuilla.
– Voimalinja on suurin ongelma. Muun suhteen olemme ihan sinut. Uskon, että me kaikimme puollamme sitä, että auton korin suhteen ollaan joustavia. Minusta meidän pitää sallia erilaisuus sen suhteen, että emme hae vain suorituskykyä. Olisimme tyytyväisiä, jos näkisimme erilaisia autoja rallin MM-sarjassa, jotka voisivat taistella voitoista.
Pelkästään se, että jos polttomoottori on kauden 2027 ainoa voimalähde, ei ole Demaisonin mukaan ongelma. Haasteena on, että FIA:n vatuloinnin myötä sääntöjen kanssa ollaan jo myöhässä. Jos autonvalmistaja ehtii aloittamaan valmistelut kautta 2027 vasta vuotta aiemmin, tulee turhan kiire.
– Toinen ongelma on, että vuosi 2027 tulee meille liian aikaisin, eikä varmasti ainoastaan meille. Auton hinta on tarkkaan rajattu, mikä tarkoittaa validointia ja suunnitteluprosessi on paljon pidempi. Siinä pitää suunnitella auto, jolla on suorituskyky tapissa, mutta hinta on rajattu, Demaison korostaa.
– Mitä me sitten haluamme? Me haluamme enemmän teknologiaa voimansiirtolinjaan ja muuhun autoon vielä enemmän. Sen pitää olla jotain muuta kuin peruspolttomoottoriauto.
Demaison tähdentää ongelman olevan siinä, että vanha teknologia on mahdoton markkinoida.
– On vaikea kysyä Korean johtajilta sijoittamaan paljon rahaa sarjaan, jossa ei voi markkinoida mitään. Automme ja teknologiamme markkinointi on erittäin tärkeää Hyundaille, WRC-pomo toteaa.
– Me emme tee mitään päätöksiä ennen kuin oikeasti tiedämme, mihin WRC on menossa. Jos FIA kokee, että on tärkeää pitää Hyundai mukana, heidän on muutettava jotain.
Rallin MM-sarjan promootioyhtiön urheilujohtaja Peter Thul on kuitenkin luottavainen, että Hyundai pysyy jatkossakin huoltoparkissa.
– Voin sanoa vain, että kaikki puhuvat toistensa kanssa ja jokainen idea on pöydällä. Keskustelut ovat olleet rakentavia, Thul kommentoi.
– Olen luottavainen. En voi puhua Hyundain puolesta, mitä he ovat suunnitelleet seuraavaksi vuosiksi, mutta olen luottavainen.