Hyundain WRC-pomo murjaisi: ”Voihan helvetti, olen edes jossakin asiassa samaa mieltä kuin Sebastien Ogier”

Andrea Adamo
Andrea Adamo: Kuva Helena El Mokni/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-sarjan jatkuminen on yhä kysymysmerkki, vaikka esimerkiksi EM-sarja on määrä polkaista käyntiin heinäkuussa Rooman osakilpailulla.

Lukuisten MM-rallien perumisten ja lykkäysten myötä alkuperäisellä paikalla on enää kolme osakilpailua. Alkukaudesta ehdttiin ajaa kolme rallia ennen koronataukoa. Tuoreimpien tietojen mukaan WRC Promoottori ja FIA pyrkivät löytämään lisää ralleja alkuperäisen kalenterin ulkopuolelta.

Lue lisää: Rallin MM-sarjaan tyrkyllä mielenkiintoisia uutuuskisoja täksi vuodeksi – listasimme potentiaaliset rallit

MM-sarjan johdossa on kolmen rallin jälkeen Toyotalle siirtynyt Sebastien Ogier. Kuusinkertainen mestari on sanonut, ettei kolmen rallin perusteella mestaruutta voi jakaa. Samoilla linjoilla on Hyundai-pomo Andrea Adamo.

– Voihan helvetti. Olen edes jossain asiassa samaa mieltä Sebastien Ogierin kanssa. Tämä on iso päivä, Adamo murjaisi Dirtfishin mukaan.

– Sebastien on oikeassa. Me tarvitsemme niin monta rallia kuin mahdollista. Ei ole oikein kruunata mestaria vain kolmen kisan perusteella. Mutta haluan korostaa, että en sano tätä vain sen takia, että Hyundai ei ole kummassakaan mestaruustaulukossa kärjessä.

FIA-pomo Yves Matton on puhunut, että tavoitteena on syksyn aikana kaasutella 4-5 MM-rallia. Tämä tarkoittaa, että isolla todennäköisyydellä MM-karkeloihin voi tulla mukaan ennestään tuntematon järjestäjä. Sardinian MM-rallia ollaan siirtämässä syksyyn, mutta sen lisäksi spekulaatioissa on heitetty ilmoille muun muassa Etelä-Viron ralli elokuun alussa sekä myöhemmin syksyllä ajettavat Ypres-ralli ja Kyproksen ralli.

Lue myös: Rallipomot haluavat viedä läpi WRC-kauden – ”Vielä on liian varhaista luovuttaa” Rallipomot haluavat viedä läpi WRC-kauden – ”Vielä on liian varhaista luovuttaa” Rallipomot haluavat viedä läpi WRC-kauden – ”Vielä on liian varhaista luovuttaa”

Katso alta kooste viime MM-kauden ulosajoista.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,334488″ ap mute ]

Lue myös nämä