Suninen aloitti vuosi sitten yhteistyön Hyundain kanssa rallin MM-sarjassa. Viime kauden päättäneeseen Monzan MM-ralliin hän sai käyttöönsä WRC- auton, mutta tänä vuonna häntä ei ole päästetty uuteen Rally1-luokituksen menopeliin.
Sen sijaan Suninen on keskittynyt kilpailuohjelmaansa WRC2-luokassa, jossa jokelalainen on päässyt väläyttelemään vauhtiaan. Viikko sitten hän otti kauden ensimmäisen luokkavoittonsa Katalonian MM-rallissa.
Hyundain tehdastiimi etsii parhaillaan kahta uutta kuljettajaa ensi kaudelle. Katalonian MM-rallin jälkeen selvisi, ettei Ott Tänak jatka tallissa, ja lisäksi Oliver Solbergille näytettiin ovea jo lokakuun alussa.
Hyundai-pestiin on yhdistetty jo useamman kuljettajan nimi. Hyundain tallipomon tehtäviä hoitava Julien Moncet myöntää, että Suninen on yksi vaihtoehdoista.
– Etsimme luotettavaa ja kokenutta kuljettajaa. Teemu on toki listalla. Mutta sitä en voi vielä kertoa, aiommeko valita hänet, Moncet kertoo Rallit.fille.
Suninen täyttää Moncet’n asettamat kriteerit, sillä 28-vuotias suomalainen on osallistunut urallaan jo 76 MM-ralliin. Hänen paras saavutuksensa on Sardinian MM-rallin kakkostila vuodelta 2019.
Suninen päätti yhteistyön M-Sport Fordin kanssa viime vuonna, minkä jälkeen hän lähti hakemaan uutta nostetta uralleen Hyundain kakkostiimin kautta. Suninen voisi olla jopa looginen valinta Hyundain kolmanteen Rally1-autoon ensi kaudeksi: suomalainen voisi jakaa ajovastuuta kokeneen Dani Sordon kanssa, minkä lisäksi hän voisi kilpailla Hyundain Rally2-autolla WRC2-luokan puolella ja jatkaa auton kehitystyötä.
Moncet paljastaa, että Suniselle löytyy varmuudella ajopaikka ainakin WRC2-luokan puolelta.
– Haluamme ehdottomasti hänen jatkavan kanssamme, se on selvä juttu. Hän on tehnyt loistavaa työtä, joten miksemme jatkaisi hänen kanssaan, Moncet alleviivaa.
Suninen starttaa Hyundain Rally2-autolla vielä kauden päättävään Japanin MM-ralliin, joka on ohjelmassa 10.-13. marraskuuta.
Katso alta kooste Katalonian MM-rallin WRC2-luokan kisasta.