Belgialainen AutoTrends.be-sivusto on kertonut, että Hyundai olisi jättämässä rallin MM-sarjan jo tämän kauden jälkeen. Sivuston saamien tietojen mukaan Hyundain ylin johto on jo päättänyt asiasta ja siitä kerrotaan julkisuuteen myös virallisesti lähiaikoina.
Lue lisää: Nyt jysähti rajuja huhuja rallin MM-sarjasta: Hyundai lähtee, pääluokan autot muuttuvat?
Hyundain tähtikuljettaja Ott Tänak oli tietysti tietoinen huhuista, mutta ei voinut asiaa hirveästi vielä kommentoida.
– Tässä kohtaa moni asia on vielä täysin auki, joten on hyvin vaikeaa kommentoida asiaa tällä hetkellä mitenkään, sillä varmasti moni edes sisäpiirissä ei tiedä, mitä tuleman pitää, Tänak sanoi keskiviikkona Keniassa Safari-rallin alla.
Tänakilta kysyttiin tämän jälkeen suoraan, onko virolainen huolissaan ensi kauden työpaikastaan.
– En edes tiedä, että missä tiimissä ajan ensi kaudella, Tänak hymähti.
– Juuri nyt kaikki on vielä auki. Säännöt ovat ensi vuoden suhteen auki ja myös tiimit ovat auki. Ihan kaikki on vielä toistaiseksi auki, Tänak sanoi.
Toistaiseksi on auki myös se, miten Safari-ralli kohtelee kuljettajia seuraavina päivinä. Se kuitenkin tiedetään, että Toyotan Kalle Rovanperä piti nopeinta kyytiä aamun testierikoiskokeella, ja Hyundai-kuljettajat olivat suomalaisen kannassa.
Tänak oli kolmanneksi nopein ja hävisi Rovanperälle 1,9 sekuntia.
– Tämä on todella haastava ja vaikea kilpailu. Mutta kun tänne tulee, niin osaa jo valmiiksi odottaa haastavaa viikonloppua, joten sellaisella asenteella se on helpompi hyväksyä, Tänak sanoi.

Kenian haasteet ovat siis olleet tiedossa, mutta tänä vuonna kisasta voi odottaa jopa tavallista vaikeampaa.
– Jollain tavalla kyllä. Jopa järjestäjillä oli vaikea löytää reittiä, ja niin oli myös meillä. Tiet eivät ole ihan kunnossa ja siellä on paljon piilossa olevia kiviä. Tänä vuonna on enemmän myös teknisiä osuuksia. Jos nyt jotenkin summataan, niin Safari on aina haastava ralli, mutta tänä vuonna se on vielä aiempaa haastavampi, Tänak ennakoi.
Safari-ralli pyörähtää kunnolla käyntiin torstaina, jolloin ohjelmassa on kaksi erikoiskoetta.