Hyundai-tähti vakuuttaa – kammokolari ei jää kummittelemaan takaraivoon

Thierry Neuville
Thierry Neuville. Kuva: Austral/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hyundai-kuljettaja Thierry Neuville vastasi joulukuun alussa Rally1-testien hurjimmasta ulosajosta Ranskassa. 

Belgialaiskuski menetti autonsa hallinnan ja i20 N Rally1 -kilpuri tippui 30 metriä syvän rotkon pohjalle. Neuville korostaa Dirtfish-sivuston haastattelussa, että tärsky ei ole jättänyt mitään negatiivisia muistijälkiä takaraivoon.

Neuville on aiemminkin urallaan ajanut rajusti ulos. Esimerkiksi Chilessä vuonna 2019 Neuville ja kartturi Nicolas Gilsoul pyörivät rajusti ympäri, mutta selvisivät kammotällistä vain tikeillä.

– Olen todistanut sen menneisyydessä, että onnettomuudet eivät juuri minuun vaikuta. Kun olen takaisin autossa ja kypärä on päässäni, tavoite on aina sama. Yritän aina voittaa, Neuville sanoo.

Uusissa Rally1-hybrideissä on monta uutta asiaa, eikä testiulosajot ainakaan lisää kuljettajien luottoa ennen uuden kauden alkua, joka starttaa jo tammikuun 20. päivä Monte Carlosta.

– Ensi kauden suhteen on paljon asioita, joita emme tiedä. Olen ajanut kunnollisen määrän kilometrejä uudella autolla, mutta en voi sanoa, että olisin sataprosenttisen luottavainen. Tuskin kukaan muukaan voi niin sanoa, Neuville miettii.

Hyundai-tähti ei ole kuulunut hybridikilpa-autojen suurimpien fanien joukkoon. Neuville kuitenkin haluaa muistuttaa, mihin hänen kritiikkinsä on kohdistettu.

– Onnettomuus ei muuttanut mielipidettäni näistä autoista tai teknisistä säännöistä. En ole koskaan kritisoinut hybrideihin siirtymistä. Olen kritisoinut vain joidenkin teknisten ominaisuuksien poistamista. Ne eivät olleet pelkästään mielenkiintoisia, vaan antoivat kuskeille mahdollisuuden säätää auto täydellisesti omaan ajotyyliin sopivaksi, Neuville summaa.

– Nämä asiat saivat meidät myös luottamaan autoihin.

Teknisillä ominaisuuksilla Neuville viittaa keskilukon ja rattivaihteiden poistamiseen sekä aerodynamiikan supistamiseen ja joustovaran pienentämiseen. Nämä muutokset vaikeuttavat auton käsittelyä.

Yksi asia uusissa autoissa on jo nyt todistetusti onnistunut. Uudet turvakehikot ovat osoittaneet toimivuutensa testeissä sattuneissa ulosajoissa.

Katso alapuolelta Belgian MM-rallin parhaat palat. 

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,385507″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat