Fourmaux ei ollut kiinnittänyt kypäräänsä kunnolla ennen aamupäivän lenkin viimeisen pätkän alkua. Näin ollen ranskalainen joutui pysähtymään heti pätkän alussa ja kiristämään kypäränsä remmin. Siinä meni kosolti aikaa hukkaan.
– Yritin kiristää kypärän remmiä, mutta se oli aika hankalaa, kun minulla oli hanskat kädessä. Samaan aikaan minulla oli vain 20 sekuntia aikaa lähteä lähtöalueelta tai minut olisi diskattu, Fourmaux kertasi Rallit.fille.
– Eli minun piti startata ja sitten pysähtyä kiinnittämään kypäräni ja sitten lähteä uudelleen. Mutta menetimme siinä parikymmentä sekuntia, joten totta kai se oli todella harmillista, Fourmaux jatkoi.
Fourmaux suhtautui asiaan hieman erikoisella tavalla. Toisaalta hän ei kokenut tehneensä virhettä, mutta toisaalta hän myönsi sitten kuitenkin tavallaan tehneensä virheen.
– Se ei ollut varsinaisesti mikään virhe, eikä se liittynyt suorituskykyyn, eikä se liittynyt autoon ja niin edelleen. Kyse on vain turvallisuuteen liittyvästä asiasta, Fourmaux aloitti.
– Lisäksi paikalla oli yksi ratavalvoja, mutta hän ei tarkistanut mitään. Olin ilman turvavöitä, ilman hanskoja – en ollut lainkaan valmis, kun hän oli edessäni ja lähti pois. Olin siinä mielessä varmasti myöhässä. Mutta sen jälkeen ajattelin, että asia on nyt näin ja yritin saada vain menetettyä aikaa takaisin, Fourmaux mietti.
Fourmaux oli ennen kypäräsähläystä taistelussa Ruotsin MM-rallin kärkisijoista, mutta hässäkän seurauksena ranskalainen putosi kuudenneksi. Ranskalainen on jäänyt kärjestä nyt 31,4 sekuntia.
– Voin ainoastaan nyt yrittää tehdä parhaani ja katsoa mihin se riittää, Fourmaux linjasi.