Hyundai-tähdeltä raju tunnustus – ”En ole koskaan nähnyt urallani vastaavaa”

Puolustava maailmanmestari Thierry Neuville on hiipinyt palkintokorokepaikkaan kiinni Kenian MM-rallissa.
Thierry Neuville
Thierry Neuville. Kuva: Austral/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Neuvillen edestä sekä Toyotan Kalle Rovanperä että Takamoto Katsuta kokivat ongelmia lauantain iltapäivän lenkillä. Belgialainen kiitti ja nosti osakkeittaan kokonaistilanteessa. Neuvillen kannalta tulos on mainio, sillä taustalla on yö ilman unia. Neuville kärsi auringonpistoksesta ja nestehukasta, jonka myötä viime yön unet jäivät minimiin.

– On ollut haastavaa. Jo eilen oli tosi rankka päivä. On vaikea edes kuvailla, miten kova päivä on ollut. Ensinnäkin oloni ei ole ollut hyvä. Yö oli tosi huono ja minun oli vaikea säilyttää keskittymistä työhöni, Neuville kertoi.

– Me kuitenkin taistelimme ja saimme lopulta palkinnon. Iltapäivällä oli ihan uskomattomat olosuhteet. En ole koskaan urallani nähnyt vastaavaa. Meidät palkittiin kolmostilalla, kun pääsimme päivän läpi. Se tuo motivaatiota huomiselle.

Iltapäivällä vesisade oli tehnyt teistä mutavelliä monin paikoin. Kuskit joutuivat ajamaan todella hiljaa pätkät läpi.

– Olosuhteet olivat äärimmäisen rankat. On aiemminkin ollut rankkoja Safari-ralleja, mutta ei koskaan tällaista. Saa nähdä, mitä yllätyksiä on luvassa huomenna, Neuville ihmetteli.

Sunnuntaina Keniassa ajetaan viisi erikoiskoetta. Niille mittaa kertyy noin 66 kilometriä.

Lue myös nämä

  • Uusimmat