Valmistajien MM-sarjaa johtavan Hyundain tilanne on vielä auki. Talliin täksi kaudeksi siirtynyt Ott Tänak jatkaa, mutta Thierry Neuvillen sopimus päättyy tähän kauteen.
Kolmannessa autossa vuorotelleiden Esapekka Lapin, Dani Sordon sekä Andreas Mikkelsenin tilanne on niin ikään vielä auki.
– Tärkeintä on tässä kohtaa ensinnäkin se, että Tänakilla on sopimus meidän kanssamme ensi kaudesta. Olemme hyvin iloisia siitä, Hyundain tallipäällikkö Cyril Abiteboul sanoi Rallit.fille.
Tänakin kausi on ollut epäonnea täynnä. Puolassa hän kolaroi heti rallin alussa peuraan ja Latviassa hän osui mainoskaareen. Tänak on onnistunut kuitenkin pysymään mukana mestaruustaistelussa ja tästä kuuluu kiitos hänen vakuuttaville otteilleen sunnuntaisin. Virolainen on ollut tällä kaudella supersunnuntaiden kunkku.
– Olipa perjantaina tai lauantaina tapahtunut sitten ihan mitä tahansa, niin sunnuntaina hän on näyttänyt päättäväisyytensä. Olemme hyvin tyytyväisiä siihen, Abiteboul kehui virolaista.
Thierry Neuville on edustanut Hyundaita vuodesta 2014 lähtien. Hänestä on muodostunut vuosien mittaan koko tiimin kasvot.
– Thierryllä on pitkä historia Hyundain kanssa ja olen sitä mieltä, että hän ei ole vielä pystynyt näyttämään täyttä potentiaaliaan voittojen ja mestaruuden muodossa. Mutta katsotaan, mitä voimme tehdä tänä vuonna. Uskoisin, että lisää on vielä tulossa. Uskon, että meillä on yhteinen halu jatkaa, Abiteboul vihjaili.
Kolmannen auton suhteen Hyundai ei ole tehnyt vielä päätöksiä. Suomalaisittain kiinnostaa tietysti Esapekka Lapin tilanne ja toisaalta myös Teemu Sunisen kohtalo. Suninen on ajanut tällä kaudella WRC2-luokassa Hyundailla, mutta auto on ollut huono. Sunisen on ollut vaikeaa vakuuttaa Hyundaita kyvyistään, mutta toisaalta viime kaudella suomalainen ajoi neljä hyvää kilpailua Hyundain Rally1-autolla.
Lappi on puolestaan itse jo todennut, että rallin ajaminen kiinnostaa edelleen, mutta vain osa-aikaisena kuljettajana.
– Kolmannen auton suhteen tilanne on vielä todella, todella auki, Abiteboul kertoi.
– Haluan ajatella vähän laatikon ulkopuolelta. Mikä voisi olla jatkuvuutta ja mitä uutta voisimme tuoda? Minun mielestäni meillä on kuitenkin varaa odottaa ja tehdä sitten paras mahdollinen strategia kolmannen auton osalta, Abiteboul linjasi.