Hyundai on päivittänyt muun muassa Rally1-autonsa jousitusta ja voimansiirtoa. Uusi päivitys tähtää myös auton painon pudottamiseen.
Hyundain tallipomo Cyril Abiteboul piti kuitenkin kielen keskellä suuta puhuessaan uusista päivityksistä.
– Kyseessä ei ole täysin uusi auto, eikä täysin erilainen auto. Se on luonnollisesti tämä sama vanha auto, mihin on vain tehty jokeripäivityksiä, Abiteboul kommentoi.
Rally1-autoista poistettiin täksi kaudeksi hybridiyksiköt. Päätös uudesta suunnasta tuli vasta loppuvuodesta, mikä on luonnollisesti vaikuttanut tiimien toimintaan.
– Olemme joutuneet sopeutumaan jokeripäivityksiin liittyvän strategian suhteen uusiin sääntöihin, joista tehtiin päätös suhteellisen myöhään. Meidän alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä täksi kaudeksi kokonaan uusi auto, mutta FIA perui sen mahdollisuuden. Voisi sanoa niin, ettei kehitystyölle ollut ihan parhaat mahdolliset lähtökohdat, sillä lajissa oli niin paljon epävarmuutta, Abiteboul taustoitti.
– Mutta tilanne on nyt tämä. Kuljettajamme ovat kuitenkin luottavaisia sen suhteen, että olemme menossa oikeaan suuntaan.
Onko päivityspaketti riittävän suuri askel eteenpäin?
– Se riippuu tietysti täysin kilpailijoista ja nähtäväksi jää, mitä Toyota on tehnyt. Haluan olla myös nöyrä tekemäämme työtä kohtaan ja katsoa, onko tämä sitä, mitä me tarvitsemme. Meillä on onneksi edelleen liikkumavaraa kehitystyön suhteen, joten haluan käyttää hyödyksi Monte Carlossa tekemiämme havaintoja, Abiteboul linjasi.
Abiteboul avasi vain hyvin harvasanaisesti sitä, mitä nyt autoon tehtävät päivitykset tuovat tullessaan.
– Voin kertoa niistä hyvin vähän, kuten voitte varmasti kuvitella, Hyundai-pomo sanoi.
– Mutta pohjimmiltaan olemme pyrkineet ratkaisemaan suurimmat heikkoutemme, kuten luotettavuusongelmat, mitkä liittyvät voimansiirtoon sekä auton suorituskykyyn, kun pitoa on vähän, kuten pehmeällä soralla. Olimme viime vuonna vaikeuksissa nopeissa sorakilpailuissa, kuten Suomessa ja Chilessä, ja juuri tämän kaltaisiin ongelmiin olemme keskittyneet kehitystyössämme, Abiteboul suostui sanomaan.
Päivitykset voivat parantaa merkittävästi suorituskykyä tai sitten ne vievät koko hommaa täysin väärään suuntaan.
– Nyt jää nähtäväksi, kuinka hyvin olemme onnistuneet.
Abiteboul ja Hyundai saavat tähän kysymykseen vastauksen hyvin pian. Ruotsin MM-ralli ajetaan Uumajan ympäristössä 13.-16. helmikuuta.