Sitä ei tosin ehkä ihan olisi uskonut, kun kuunteli Hyundai-kuljettajien lausuntoja perjantain ajopäivän jälkeen. Toisena kilpailussa oleva Adrien Fourmaux olisi halunnut olla kärjessä, kun taas voittotaistelusta jo ulos pudonnut Thierry Neuville soimasi rajusti kokemaansa epäonnea.
– Tänään oli todella positiivinen päivä. Mutta mielestäni ansaitsisimme olla johdossa tänä iltana, Fourmaux pamautti suoraan.
– Aamulla menetimme hieman aikaa näihin kahteen verrattuna, ja nyt pitäisi saada sitä takaisin. En tiedä, miksi sen takaisin ottaminen kestää niin kauan, mutta kaiken kaikkiaan päivä oli minulle todella hyvä, Fourmaux jatkoi.
Fourmaux viittasi siihen, että hän menetti aikaa Toyotan Takamoto Katsutan nostattamassa pölyssä ja menetti näin asemiaan tallikaveri Ott Tänakiin ja Toyotan Sébastien Ogieriin nähden. Fourmaux paljasti kuitenkin, että Hyundai on tehnyt asiasta valituksen ja toivoo saavansa aikahyvityksen.
– Odotamme edelleen vastausta, hän kertoi.
Fourmaux laskeskeli, että hän menetti Katsutan pölyissä ajellessaan ihan reilusti aikaa.
– Menetimme ainakin yli 10 sekuntia. Mutta vaikka se olisi viisi, kuusi tai vaikka seitsemän sekuntia, niin sekin olisi jo jotain, Fourmaux totesi.
Thierry Neuville kärsi puolestaan rengasrikoista ja kävi ajoittain kuumana kuin lettupannu. Neuville on tällä hetkellä rallissa vasta seitsemäntenä ja kaiken lisäksi hän taipui päivän lopuksi Toyotan Kalle Rovanperälle kahdella kymmenyksellä, mikä tarkoittaa huonompaa lähtöpaikkaa lauantaille.
– Tämä oli meille rehellisesti sanottuna synkkä päivä. Meitä lyötiin kuin lekalla kahdesti, ja sen jälkeen oli vaikea nousta jaloilleen, Neuville harmitteli.
Myös Neuville koki, että itseasiassa hänen pitäisi nyt johtaa koko rallia.
– Ei tarvitse olla matikkavelho ymmärtääkseen, että voisimme olla tämän rallin johdossa nyt. Näin tämä kuitenkin meni. Yritimme kuroa sijoituksia tänä iltana kiinni ja jäimme yötauolle vain 0,2 sekuntia – se olisi voinut tarkoittaa meille parempaa lähtöpaikkaa huomiselle. Tällä hetkellä asiat eivät vain käänny meidän eduksemme, Neuville tuumaili.
Hallitseva mestari Neuville laski myös, että hän on rikkonut tällä kaudella jo yhden oman ennätyksensä. Tosin sellaisen, mitä hänen ei olisi välttämättä tarvinnut rikkoa.
– Olen itse asiassa rikkonut oman rengasrikkoennätykseni – ja kautta on ajettu vasta seitsemän tai kahdeksan rallia. Sellaista ei ole ennen tapahtunut. Itse asiassa pelkästään Keniassa sain kahdeksan rengasrikkoa yhdessä rallissa. Tämä on täysin arpapeliä – eikä se ole hauskaa, Neuville tuskaili.
Hyundain päivä kääntyi joka tapauksessa positiivisen puolelle, sillä Tänak siirtyi perjantain iltapäivän lenkillä rallin kärkeen. Hän johtaa rallia kolmen sekunnin erolla ennen Fourmaux´ta. Ogier on jäänyt kärjestä jo lähes 17 sekuntia.