Hyundai jäämässä jälleen Toyotan jalkoihin loppukaudesta – ”Hukkasimme taas yhden mahdollisuuden”

Hyundain johto valmistajien MM-sarjassa on kutistunut kahdeksaan pisteeseen. Kuva: Helena El Mokni /Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hyundain rallitalli on menettänyt rutkasti asemiaan valmistajien MM-sarjassa. Kun ajamatta on neljä osakilpailua, on korealaisvalmistajan muhkea etumatka sulanut enää kahdeksaan pisteeseen Toyotaan nähden. 

Viime vuoden tavoin Tommi Mäkisen johtama Toyota aloitti loppukirinsä Suomesta ja jatkoi menestystä Saksassa. Viime viikonlopun Saksan rallista Toyota nappasi kolmoisvoiton, kun Hyundaille jäivät kolme seuraavaa sijaa.

– Jos katsoo vain tuloksia, niin voi näyttää siltä, että meiltä puuttui suorituskykyä. Se ei kuitenkaan ole totta, kyllä meiltä vauhtia löytyi. Thierry (Neuville) ja Nicolas (Gilsoul) taistelivat voitosta lauantain rengasrikkoon asti, Hyundai-pomo Andrea Adamo muistuttaa.

Dani (Sordo) ja Carlos (Del Barrio) olivat myös vahvoja. Jos heillä ei olisi ollut teknistä ongelmaa perjantaina, olisivat he varmasti olleet ihan kärkitaistossa. Siitä emme voi olla tyytyväisiä. Tämä oli jälleen kerran hukattu tilaisuus, Adamo manaa.

Katso alta kooste Saksan MM-rallista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,277705″ ap mute ]

 

Adamo on tullut tutuksi tiukkana pomona, joka ei pelkää ilmaista mielipiteitään. Hyundai-pomo vaatii tiimiltään tasonnostoa, jotta valmistajien mestaruus ei karkaa jälleen kerran loppumetreillä.

– Me olemme vastuussa omasta kohtalostamme. Se tarkoittaa, että meidän on oltava korkealla tasolla ja luotettavia joka osa-alueella. Me emme voi vain odotella, että muilla on ongelmia ja saamme sitä kautta tuloksia, täksi vuodeksi Hyundain rallitallin peräsimeen tullut Adamo tähdentää.

– Jos summataan tilanne, meidän suorituskyky oli Saksassa hyvää, mutta tiimin suoritus ei. Meidän on oltava parempia.

Neuville nousi MM-sarjassa toiseksi Saksan neljännen sijan myötä, mutta Toyotan ykköstykki Ott Tänak karkasi jo 33 pisteen päähän.

– Me annoimme ihan kaikkemme kisassa. Teimme mitä pystyimme ja saimme autosta kaiken irti. Olisimme voineet taistella voitosta, mutta epäonninen rengasrikko vei sen lauantaina. Se on kuitenkin osa lajia, vaikka asiaa on vaikea hyväksyä, Neuville totesi.

 

Lue myös nämä