Armstrong johtaa rallia lauantain jälkeen lähes puolen minuutin erolla ennen virolaista Skoda-kuski Robert Virvesia. Jos Armstrong onnistuu voittamaan Kroatiassa, voi hän vielä nousta EM-sarjan mestariksi ohi puolalaisen Miko Marczykin.
– En ole liikaa mestaruutta miettinyt. Vielä on matkaa jäljellä. Huomenna voi sataa, mikä muuttaa peliä. Olisin voinut ajaa iltapäivällä kovempaakin, mutta meillä oli se rengasrikko, Armstrong sanoi.
– Jonilla on aika iso johtoasema. Kuulin kuitenkin, että huomenna sää voi olla mielenkiintoinen. Jos huomenna sataa, niin mitä tahansa voi tapahtua, Virves puolestaan kommentoi.
Jos Armstrong voittaa rallin ja kisan päättävän Power Stage -erikoiskokeen, nousee hän 146 pisteeseen. Marczykilla on myös 146 pistettä tällä hetkellä, mutta mieheltä lähtee vielä kauden heikoin pistekisa pois, mikä on tällä hetkellä Unkarin rallin seitsemäs sija.
Kroatiassa Marczyk ajaa ennen päätöspäivää kuudentena, mikä vielä voisi riittää mestaruuteen, jos myös Power Stagelta tulee pisteitä. Eroa kärkeen puolalaisella on jo lähes puolitoista minuuttia.
– Päivä ei ollut minulta hyvä. Aamu meni keskinkertaisesti, mutta iltapäivällä ei sujunut. On helppoa tehdä virhe, kuten näimme avauspätkällä iltapäivällä. Olemme kuitenkin pelissä mukana, mutta pitää olla myös varovainen. Nyt pitää nukkua hyvin ja valmistautua huomiseen, Marczyk sanoi.
Italian Andrea Mabellini koki rajun takaiskun lauantain iltapäivän lenkin avauspätkällä. Mabellini ajoi ulos ja joutui keskeyttämään. Samalla mureni Skoda-kuljettajan unelma EM-tittelistä. Ennen EM-kauden päättävää Kroatian osakilpailua Mabellini oli vahvin ehdokas mestariksi.
Norjalaiskonkari Mads Östberg majailee kolmantena. Ero kärkeen on 47,6 sekuntia. Östbergille Kroatian EM-ralli on jo uran 300:s startti rallikilpailuun.
Neljännellä sijalla on ruotsalaislupaus Mille Johansson ennen romanialaista Norbert Maioria ja Marczykia.
Suomen Lauri Joona on yhdeksäntenä. Eroa sastamalalaisella on kärkeen tullut jo päälle kaksi minuuttia.
Kroatian EM-rallissa ajetaan sunnuntaina vielä neljä erikoiskoetta.
Kroatian EM-rallin tilanne EK6/10 jälkeen:
| Sijoitus | Kuljettaja | Auto | Aika |
| 1. | Jon Armstrong | Ford | 1.11.42,6 |
| 2. | Robert Virves | Skoda | +27,3 |
| 3. | Mads Östberg | Citroen | +47,6 |
| 4. | Mille Johansson | Skoda | +50,4 |
| 5. | Norbert Maior | Citroen | +1.20,0 |
| 6. | Miko Marczyk | Skoda | +1.22,1 |
| 7. | Norbert Herczig | Skoda | +1.28,1 |
| 8. | Romet Jürgenson | Ford | +1.45,5 |
| 9. | Lauri Joona | Skoda | +2.07,0 |
















