Rallin Tulevaisuuden Tähdeksi tänä vuonna valittu Henri Hokkala kiihdytti itsensä, kartanlukijansa Kimmo Pahkalan ja Ford Fiesta R2 -autonsa lentoon Neste Rallin perjantaipäivänä ja onnistui ajamaan kaksi pohja-aikaa WRC3-luokassa. Luokkasijoituskin oli mairittelevasti toinen, mutta MM-rallidebyytti päättyi lopulta keskisuomalaiseen männikköön.
Hokkalan kohtaloksi koitui kilpailun seitsemäs erikoiskoe, toiseen kertaan ajettu Moksi, kun Ford Fiesta suistui seitsemän kilometrin jälkeen ulos tieltä.
Sekä Hokkala että Pahkala selvisivät rytäkästä naarmuitta, mutta auto kärsi sen verran vaurioita, ettei rallin jatkaminen ole mahdollista.
– Se oli normaali pitkä oikealle kääntyvä mutka, jossa oli syvä ura sisällä. Auton pohja osui maahan ja lähti siitä pyörimään. Lopulta osuimme puuhun. Olen todella pettynyt, sillä olin ajanut kaksi pohja-aikaa luokassamme. Emme myöskään pääse jatkamaan rallia huomenna Rally2-säännöllä, koska turvakehikko vaurioitui. Tämä on iso pettymys, Hokkala huokaisi.
Keskeytyksestä huolimatta Hokkala näytti, että vauhti riittää myös MM-tasolle.
– Aamu meni hienosti. Opin koko ajan lisää, enkä ottanut mitään turhia riskejä. Kokeilin myös renkaiden kanssa vähän erilaisempaa taktiikkaa, sillä muut vaihtoivat niitä edestä taakse, mutta me jätimme ne paikoilleen. Leveillä ja nopeilla teillä käytetty rengas toimi paremmin, tikkakoskelainen Hokkala analysoi.
23-vuotias Hokkala on järjestyksessään viides rallin Tulevaisuuden Tähti. Aikaisemmin palkinnon ovat voittaneet M-Sportin MM-rallikuljettaja Teemu Suninen (2014), Hyundain MM-rallikuljettaja Jari Huttunen (2015), Skodan tehdaskuljettaja Juuso Nordgren (2016) ja rallin SM-sarjassa tällä hetkellä kolmantena pisteissä oleva Emil Lindholm (2017).