Henri Haapamäki ylsi podiumille, vaikka tekniikkamurheita oli jälleen – ”Tietyllä tapaa pettynyt olo”

Henri Haapamäki
Henri Haapamäki. Kuva: Toni Ollikainen / Tonigraphs
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Henri Haapamäki ajoi SuperCar-luokan kolmanneksi lauantaina Kouvolassa ajetussa rallicrossin SM-kauden kolmannessa osakilpailussa.

Koko alkukauden Fiestaa vaivanneet tekniikkamurheet ovat vesittäneet Haapamäen kaksi ensimmäistä kilpailua ja lähellä se oli myös Kouvolassa.  Haapamäki oli kolmen ajetun alkuerälähdön jälkeen toisena Jere Kalliokosken perässä ja sai paikan toisen semifinaalierän paalulle.

Viimeisessä alkuerässä Haapamäen Ford Fiestaan iski tekninen vika, jonka johdosta edessä oli vaihdelaatikon vaihto. Lähellä oli, että kilpailu olisi päättynyt Haapamäen osalta siis jo ennen semifinaalia, mutta tiimin mekaanikot saivat aikarajan puitteissa vaihdettua Fiestaan uuden vaihdelaatikon.

– On ne melko kovia miehiä nämä meidän huoltomiehet, ei tässä oikein muuta voi sanoa, Haapamäki kiitteli ennen semifinaalia.

Semifinaaleihin yltynyt sade toi oman mausteensa loppupäivään. Haapamäki ei saanut parasta mahdollista starttia semifinaaliin ja putosi lähdön jälkeen kolmanneksi. Atro Määtän kanssa taistelu toisesta sijasta päättyi kuitenkin Haapamäen eduksi Joni-Pekka Rajalan viedessä ykkössijan. Koko semifinaalitaulukossa Kalliokoski hallitsi jälleen tilannetta, Rajala ja Haapamäki täydensivät kolmen parhaimmiston ja näin ollen ensimmäistä kertaa tällä kaudella Haapamäki raivasi tiensä finaaliin.

Finaalissa Haapamäki sai hyvän lähdön, mutta joutui pitkään ajamaan toiseksi nousseen Jari Putkisen takana, jonka johdosta Kalliokoski karkasi jälleen voittoon. Haapamäki sai lopulta kuitattua Putkisen ja nousi toiseksi, mutta viimeistä edellisellä kierroksella Haapamäki spinnasi lisälenkille mentäessä ja menetti kakkossijan Rajalalle.

– Se oli sitä paljon puhuttua rallicrossia, hiukan meni sekoiluksi tuo kuravellissä ajaminen. Vähän tietyllä tapaa pettynyt olo, kun kakkossija meni ilmaiseksi, mutta kyllä podium-sijoitus on aina hyvä näissä karkeloissa. Hyvillä mielin saadaan alkaa valmistautumaan seuraavaan kilpailuun, Haapamäki päätti.

Rallicross SM-kausi jatkuu vajaan kuukauden päästä 4.9. Hyvinkäällä, kun vuorossa on kauden neljäs ja toiseksi viimeinen osakilpailu.

Tulokset – Rallicross SM, Kouvola
1. Jere Kalliokoski  30p
2. Joni-Pekka Rajala 24p 
3. Henri Haapamäki   24p
4. Mika Liimatainen  20p 
5. Jari Putkinen     14p

Pisteet – Rallicross SM, 3/5 osakilpailua
1. Jere Kalliokoski  90p 
2. Mika Liimatainen  66p 
3. Joni-Pekka Rajala 61p 
4. Jari Tuuri        55p

Lue myös nämä

  • Uusimmat