Henri Haapamäki taisteli rallicrossin SM-sarjan pronssille – ”Upea päätös haastavalle kaudelle” 

Henri Haapamäki
Henri Haapamäki. Kuva: Toni Ollikainen / Tonigraphs
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Sastamalalainen Henri Haapamäki ajoi rallicrossin SM-kauden päätösosakilpailussa Kaanaan moottoriradalla SuperCar-luokan toiseksi  lauantaina ja nousi samalla debyyttikaudellaan luokan SM-pronssille.
Ennen kauden viimeistä kisaa Haapamäki oli pisteissä luokan viidentenä ja mitalisija vaati jo muidenkin epäonnea.  Aamupäivän ensimmäisessä alkuerässä Haapamäki ajoi sijalle kolme Jere Kalliokosken ja Rasmus Tuomisen vanavedessä. Toisessa alkuerässä Haapamäki loisti ja ajoi hyvän jokeritaktiikan turvin lähdön voittoon ja samalla koko erän ykkössijalle. Sama toistui myös kolmannessa alkuerässä, jonka myötä Haapamäki saalisti myös eniten SM-pisteitä SuperCar-luokan alkueristä.
Haapamäen pahimmat kilpakumppanit Mika Liimatainen ja Joni-Pekka Rajala kärsivät alkuerissä ongelmista ja Rajala joutui jopa keskeyttämään kisan toisen alkuerän jälkeen.
– Pirusti jännittää jälleen kerran, vaikka tähän kisaan lähdettiin nautiskelemaan. Mutta niin vaan rallicross näytti taas luonteensa, kun kilpakumppaneilla oli ongelmia. Kaikki on siis edelleen auki ja viimeiseen asti taistellaan mitalista, Haapamäki kertoi alkuerien jälkeen.
Ensimmäisessä semifinaalissa eturivistä lähtenyt Haapamäki ei saanut aivan toivottua starttia ja joutui antamaan lähdössä periksi vierestä lähteneelle Rasmus Tuomiselle, joka piti sijoituksen varmasti loppuun saakka Haapamäen sijoittuessa erän toiseksi.
Finaalin toisesta rivistä lähtenyt Haapamäki latasi kaiken peliin lähdössä ja nousi Kalliokosken jälkeen toiseksi, eikä antanut takaa tuleville mahdollisuutta ohituksiin. Nousujohteinen kausi päättyi näin kahden keskeytyksen ja kahden kolmannen sijan jälkeen upeasti toiseen sijaan ja SM-pronssiin.
Suomen mestaruuden voitti Jere Kalliokoski, joka varmisti mestaruuden jo kauden edellisessä osakilpailussa. Mika Liimatainen selätti tekniset ongelmat ja ajoi SM-hopealle.
– Kyllä se vanha vitsi vaan piti taas paikkansa, että viimeiseen mieheen asti taistellaan, kun yksikin on pystyssä. Pahalta se näytti pitkään, mutta noustiin mukaan hyvillä kisoilla ja saatiin hieno päätös kaudelle. Tämä kisa oli ehdottomasti parasta antia tällä kaudella, kun pidettiin jopa Jere (Kalliokoski) takana alkuerissä, Haapamäki fiilisteli.
– Tämä oli hieno päätös ensimmäiselle kaudelle SuperCar-luokassa, vaikka alkukauteen mahtuikin ongelmia ja huoltomiehet joutuivat ahkeroimaan käsittämättömän määrän tunteja tallilla, Haapamäki tunnelmoi kilpailun jälkeen.
Pisteet – Rallicross SM, 5/5 osakilpailua
 
1. Jere Kalliokoski 119p 
2. Mika Liimatainen  87p 
3. Henri Haapamäki   81p 
4. Joni-Pekka Rajala 79p 
5. Jari Tuuri        71p

Lue myös nämä

  • Uusimmat