Henri Haapamäki ajoi Rallicross SM-kauden neljännessä osakilpailussa Hyvinkäällä SuperCar-luokan lauantaina kolmanneksi.
Ensimmäistä kertaa Hyvinkään radalla SuperCar-luokan autolla ajanut Haapamäki suoritti koko päivän hyvällä tasolla eikä finaalin lähdössäkään tapahtunut pieni kyykkäys vesittänyt tavoitteeksi asetettua kolmatta sijaa.
Haapamäki ajoi tasaiset alkuerät ollen tuloksissa sijoilla 4., 4. ja 3. Kokonaistuloksissa alkuerien jälkeen sijoitus oli kolmas Juha Rytkösen ja Jere Kalliokosken jälkeen. Kolmannella sijalla Haapamäki lunasti paikan ensimmäisen semifinaalin ykkösriviin.
Luokkaa käytännössä koko kauden hallinnut Kalliokoski varmisti samalla kakkossijallaaan Suomen mestaruuden jo ennen välieriä.
Finaaliin toisesta rivistä startannut Haapamäki sai huonon lähdön ja tippui heti kättelyssä viidenneksi. Kisan edetessä Haapamäki teki kuitenkin nousua ja kuittasi Rasmus Tuomisen ja Atro Määtän päänahat ja nousi lopulta kolmanneksi koko päivän kisaa hallinneiden Rytkösen ja Kalliokosken jälkeen.
– Kolmas sija oli se mitä täältä lähdettiin hakemaan. Juha (Rytkönen) ja Jere (Kalliokoski) menevät kovaa ja ennakoitiin, että kolmas sija on maksimi mihin meidän tasolla ylletään. Hiukan lähtö kyykkäsi finaalissa, mutta hyvällä ajamisella päästiin kaverit ohittamaan, joten kyllä olen ehdottoman tyytyväinen.
– Podiumsijat ovat aina tiukassa meidän luokassa ja meillä kun on tuollainen ns. ”kotitekoinen” auto tehdasautoja vastaan niin se nostaa vielä näiden sijoituksien arvoa. Tiimille on annettava erittäin isot kiitokset, että saadaan talkooporukalla kilpailtua näin korkealla tasolla, Haapamäki kiitteli.
Pistetilanteessa Haapamäki nousi viidenneksi ennen kauden viimeistä osakilpailua. Alkukauden kahdessa ensimmäisessä kilpailussa tekniikkamurheista kärsinyt Haapamäki on nyt ottanut kaksi kolmatta sijaa peräkkäin ja ennen kautta tavoitteeksi asetettu SM-mitali on edelleen mahdollinen.
Rallicross SM-sarjan kauden 2021 huipentava viimeinen osakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua, lauantaina 18.9. Kaanaan moottoriradalla, Tampereella.
Pisteet – Rallicross SM, 4/5 osakilpailua
1. Jere Kalliokoski 116p 2. Joni-Pekka Rajala 79p 3. Mika Liimatainen 76p 4. Jari Tuuri 63p 5. Henri Haapamäki 60p