Henri Haapamäki ajoi RallyX Nordic-sarjan kolmannessa osakilpailussa Ruotsin Höljesissä torstaina Supercar-luokan sijalle 10.
Ensimmäistä kertaa SweepBank-tiimin täyssähköisellä Ford Fiesta Supercar-autolla kilpaillut Haapamäki oli alkuerien jälkeen samalla sijalla.
– Ihan nousujohteisesti saatiin ajettua, vaikka viimeisessä alkuerässä menikin jokeritaktiikka pieleen ja jouduttiin ajamaan hitaamman takana monta kierrosta. Mutta positiivinen yllätys oli, että pysyttiin näin lähellä kärkeä.
– Selväähän se on, että annetaan hiukan anteeksi, kun autossa on painoa akkujen takia reilusti enemmän kuin polttomoottoriautoissa, Haapamäki kommentoi alkuerien jälkeen.
Semifinaalissa hyvän lähdön takarivistä saanut Haapamäki lähti vimmatusti tavoittelemaan finaalipaikkaa ja ajoi heti ensimmäisellä kierroksella lisälenkille. Lisälenkiltä ulostullessaan Haapamäen auto ajautui kuitenkin kaiteeseen, jonka johdosta auto pyörähti ja finaalipaikka jäi haaveeksi.
– Lähtö meni tosi hyvin ja pääsin siinä toisen perässä mukavasti lisälenkille, mutta siinä tuli tehtyä ulos tullessa pieni virhe, kun meni vähän yliyrittämiseksi. Osuin kaiteeseen ja spinnasin. Harmittaa todella paljon, kun tuntui, että olisi voinut pysyä porukan perässä eikä finaalipaikkakaan vaikuttanut ihan mahdottomalta, sastamalalinen sanoi.
– Lauantaina on onneksi luvassa vielä toinen mahdollisuus ja siellä koetetaan tietysti tehdä parhaamme, Haapamäki jatkoi.
RallyX Nordic-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan tulevana lauantaina ja sunnuntaina.