Kovalainen oli vielä lauantai-iltana kiinni Mikawawan-rallin voitossa, mutta avauspäivän iltana langetettu minuutin aikasakko pudotti suomalaiskuljettajan kuudenneksi. Sunnuntaina Kovalainen teki kuitenkin kovan nousun ja päätyi lopulta toiselle sijalle.
– En tehnyt mitään erityistä tänään. Halusin vain tuoda auton maaliin. Ajoin todella varovaisesti varsinkin aamulla, enkä iltapäivälläkään erityisesti puskenut, Kovalainen raportoi japanilaisen RallyPlus-sivuston mukaan.
– Auto tuntui kuitenkin tosi hyvältä ja vauhtimme oli hyvällä tasolla, mikä lupaa hyvää seuraavaan ralliin. Oli silti turhauttavaa, etten voittanut. Eilinen rangaistus oli mielessäni tämänkin päivän.
Kovalainen sai yhdessä yli kymmenen muun kuskin kanssa minuutin aikasakon väärästä reitistä. Lopulta Kovalaisella jäi matkaa kisan voittajaan Norihiko Katsutaan 26,6 sekuntia. Toyotalle kilpailu oli jättipotti, sillä kolmoisvoiton varmisti Fumio Nutahara.
Norihiko Katsutan poika Takamoto on tuttu Toyotan WRC-tallista. 56-vuotias Katsuta oli viimeksi ajanut Japanin rallisarjassa voittoon viime vuoden huhtikuun Kumakogen-rallissa. Miehen rinnalla tämän vuoden Japanin rallisarjan avauskisassa nähtiin ”uusi” kartturi Takahiro Yasui.
– Meidän edellisestä yhteisestä voitostamme on jo aikaa. Ajoin viimeksin Yasuin kanssa 16 vuotta sitten ja olin yllättynyt, miten paljon hän oli kartturina kehittynyt. Hän auttoi minua monella tapaa kisan aikana, mistä oli paljon hyötyä, Katsuta kommentoi.
– Sain neuvoja myös ”Takalta”. Minusta tuntuu, että olen nyt entistäkin nopeampi.
Mikawawan-rallissa Kovalainen ajoi yhteensä neljä pohja-aikaa. Samaan ylsivät myös viidenneksi sijoittunut Osamu Fukunaga sekä Hiroki Arai, joka kuitenkin menetti kymmenen minuuttia heti rallin toisella pätkällä. Kisan voittajalle Katsutalle kirjattiin kahdet pohjat.
Japanin rallisarjan seuraava osakilpailu, Tour de Kyushu in Karatsu, ajetaan huhtikuun puolivälissä. Yhteensä Japanin rallisarjassa kaasutellaan tänä vuonna kahdeksan osakilpailua. Kausi päättyy lokakuussa.
Rally Mikawawan, lopputulokset:
Sijoitus | Kuljettaja | Auto | Aika |
1. | Norihiko Katsuta | Toyota | 54.42,1 |
2. | Heikki Kovalainen | Toyota | +26,6 |
3. | Fumio Nutahara | Toyota | +30,7 |
4. | Takuma Kamada | Skoda | +58,0 |
5. | Osamu Fukunaga | Skoda | +1.45,7 |
6. | Keisuke Yamada | Toyota | +3.32,8 |