Heikki Kovalainen tekee uuden aluevaltauksen rallissa – ”Sarjan taso on kivikova”

Heikki Kovalainen lähtee kerryttämään asvalttikokemusta Italian rallisarjaan.
Heikki Kovalainen
Heikki Kovalainen. Kuva: Rally Japan
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kovalainen, 43, on kilpaillut viime vuodet lähinnä Japanin rallisarjassa, jonka pääluokan mestaruuden hän on voittanut kahdesti. Kaudella 2023 hän ajoi myös SM-sarjassa.

Kovalaiselle tehtiin vuosi sitten avosydänleikkaus, josta hän toipui nopeasti ja palasi kilpailemaan kesällä Japanissa. Tänä vuonna Kovalainen ajaa Japanin lisäksi myös Italian rallisarjassa, joka käynnistyy tulevana viikonloppuna.

Kovalainen on mukana kauden avaavassa Il Ciocco -rallissa Citroen C3 Rally2 -autolla, jonka huollosta vastaa Gino Rally Invest -tiimi. Hän saa Italian ralliohjelmaansa tukea Citroen Racingilta.

Entisen F1-kuljettajan kartturina toimii Patric Öhman, jonka kanssa hän ajoi viime vuonna yhden pienemmän rallin Italiassa Citroen C3 WRC -kilpurilla. Tänä vuonna Kovalainen osallistuu useampaan asvalttikisaan Italiassa Öhmanin kanssa.

– Minulla on ollut aina erityinen suhde Italiaan jo F1-ajoistani lähtien. Viime vuoden lopulla sain mahdollisuuden osallistua muutamiin ralleihin, joista todella nautin, Kovalainen kertoo.

– Tällä kaudella haluan kartuttaa kokemusta asvalttiralleista, ja minulle avautui mahdollisuus kilpailla Italian rallimestaruussarjassa Gino Rally Invest -tiimin kanssa. Tiedän, että kilpailun taso on erittäin korkea ja minulla on paljon opittavaa, mutta odotan innolla tätä haastetta ja mahdollisuutta tavata Italian moottoriurheilufaneja, Kovalainen jatkaa.

Gino Rally Invest -tiimi tuli Kovalaiselle viime kaudella tutuksi kahdessa kilpailussa. Kovalaisen suunnitelmissa on osallistua tänä vuonna noin neljään kilpailuun Italiassa, sillä sarjan kisoista kolme menee päällekkäin Japanin rallisarjan osakilpailuiden kanssa.

– Italiassa sarjan taso on kivikova, joten voi olla kylmää kyytiä tiedossa, mutta tämä tuo minulle hyvää kokemusta lisää.

Il Ciocco -rallissa ajetaan yhteensä 12 erikoiskoetta lauantaina ja sunnuntaina.

Lue myös nämä

  • Uusimmat